Kannanotto 1.10.2013

Tiede osoittaa, että valtaosa ilmastonmuutoksesta johtuu ihmisen tuottamista päästöistä. Hallitustenvälisen ilmastopaneelin IPCC:n uuden raportin mukaan maailman keskilämpötila voi nousta yli neljä astetta vuosisadan loppuun mennessä, jos päästöjä ei rajoiteta olennaisesti. Lämpenemistä voidaan hidastaa ja lämpenemisen pahimmat vaikutukset estää, mikäli riittävän kunnianhimoiset päästötavähennysvoitteet toteutuvat.

Espoolla on erinomaiset mahdollisuudet toimia suunnannäyttäjänä ilmastonmuutoksen torjunnassa – ja hyötyä siitä myös taloudellisesti. Puhtaaseen teknologiaan eli cleantechiin keskittyminen on Espoolle suuri mahdollisuus. Käynnissä on uusi Kiina-ilmiö: Kiina investoi lähivuosina 375 miljardia euroa ympäristöteknologiaan. Tästä potista pääsevät parhaiten osalliseksi ne maat ja yritykset, jotka panostavat puhtaaseen teknologiaan.

– Espoolla on menestyksen avaimet käsissään: Aalto-yliopisto yrityshautomoineen, Keilaniemen yrityskeskittymä sekä toimivat yhteydet Shanghaihin. Käytetään ne hyväksi panostamalla rohkeasti  cleantechiin, ehdottaa kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtaja Tiina Elo.

Ensin Espoon on kuitenkin putsattava oma kotipesä. Päästövähennystavoitteista huolimatta Espoon kasvihuonekaasupäästöt kasvoivat viime vuonna, mikä johtui kivihiilen suuremmasta osuudesta kaukolämmön tuotannossa.

–  Valtuustosopimuksessa on nyt sitouduttava riittävän vaikuttaviin toimiin Espoon päästöjen vähentämiseksi ja Fortumin kanssa on käynnistettävä neuvottelut vähäpäästöisempiin polttoaineisiin siirtymiseksi, vaatii valtuustoryhmän puheenjohtaja Inka Hopsu.

Espoon kasvihuonekaasupäästöt aiheutuvat pääosin rakennusten lämmityksestä, sähkönkulutuksesta ja liikenteestä. Keskeinen keino päästöjen vähentämiseen on yhdyskuntarakenteen tiivistäminen sekä esimerkiksi rakennusten ekotehokkuuden parantaminen.

–  Metron tuloon valmistautuvassa Espoossa on jatkettava raide- ja joukkoliikenteen kehittämistä sekä etsittävä vaihtoehtoja kalliille väylähankkeille kuten Kehä II:n jatkeelle ja Espoonväylälle , päättää kaupunkisuunnittelulautakunnan jäsen Risto Nevanlinna.