Koska olen puolueen palkkalistoilla, olen yleensä välttänyt julkisia kannanottoja ehdokkaiden puolesta. Kun tällä hetkellä kuitenkin käytän suuren osan ajastani kaupunginhallituksen varapuheenjohtajan tehtävän hoitamiseen ja kun teen aktiivisesti kampanjaa, tuntuu tärkeältä sanoa muutama sana.

Vihreillä on näissä vaaleissa huippulista. Jaan monen muun harmin siitä, ettei ääntä voi jakaa tai antaa useammalle ehdokkaalle. Ja harmin siitä, että paikkoja on täytettävänä vain kaksi. Kyllä, kaksi paikkaa on tällä ehdokasjoukolla saavutettavissa, kun teemme seuraavat yhdeksän päivää kampanjaa ilolla ja intensiteetillä!

Koska ympäristö ja luonto ovat minulle tärkeimpiä syitä olla mukana politiikassa, nousevat Anni Sinnemäki ja Oras Tynkkynen luonteviksi tuettaviksi.

Kun luin Annin esitteen, tuli sellainen olo että se olisi voinut olla omani: Puhdas ruoka, luomu, luonnon monimuotoisuus, eläinten arvo, ilmastonsuojelu. Anni on myös vahva talousosaaja, joka sanoo ei veroparatiiseille ja haluaa olla rakentamassa polkua ympäristön kannalta kestävään tapaan elää. Annista Eurooppa saa vahvan, vakuuttavan ja vaikuttavan vihreiden arvojen puolustajan. Anni osaa puhua niin että kuulija liikuttuu. Se on tärkeä taito politiikassa.

Oras puolestaan on valtavan tietämyksen omaava ilmastoasiantuntija, joka on vakuuttanut osaamisellaan päättäjät yli puoluerajojen. Oras elää niin kuin opettaa ja saa uskomattoman paljon aikaan. Uuden puolen Oraksesta toi esiin blogikirjoitus vapaaehtoistyöstä vanhusten parissa. Maailman pelastamisen lisäksi hänellä on aikaa ja halua tehdä arjen pieniä hyviä tekoja lähimmäisille. Vaikutuin ja ilmoittauduin tukijoukkoihin.

Espoosta ehdokaslistalla on Jyrki Kasvi. Jyrkin tunnen ehdokkaista parhaiten. Asumme samalla kylällä ja olemme tehneet yhdessä kunnallispolitiikkaa viimeiset 12 vuotta. Jyrki ymmärtää tulevaisuuden teknologioista, minä vähemmän. Mutta sen verran ymmärrän, että Eurooppa tarvitsee Jyrkin osaamista. Politiikassa Jyrki on rakentava joukkuepelaaja, sellaista tarvitaan ryhmässä kuin ryhmässä.

Näiden kolmen lisäksi haluan mainita listan konkarit Tarja Cronbergin ja Heidi Hautalan. Tarjalla on takanaan mittava työura niin rauhanrakentajana kuin maakuntavaikuttajana ja hän on tehnyt hienoa työtä europarlamentissa. Heidi puolestaan on tinkimätön avoimuuden, demokratian ja oikeudenmukaisuuden puolustaja, jonka kokemus ja osaaminen on vailla vertaa. Tarjalla ja Heidillä on vielä paljon annettavaa Euroopalle.

Lopuksi nostan vielä esiin listan nuoret naiset Maria Ohisalon ja Saara Ilvessalon. Molemmat tekevät loistavaa kampanjaa ja heistä kuulemme varmasti vielä!

Näiden seitsemän lisäksi on vielä 13 muuta oivallista ehdokasta. Kaikki Vihreiden ehdokkaat löydät täältä.