Tiedote 20.8.2015

Espoon Vihreät pitää Finnoon osayleiskaavaehdotusta pääosin hyvänä. Asuminen keskitetään vahvasti metroaseman ympärille ja mahdollistetaan näin joukkoliikenteeseen perustuvan tiiviin kaupungin rakentaminen.

– Suuresta asukasmäärätavoitteesta huolimatta suunnittelussa on onnistuttu turvaamaan viher- ja virkistysyhteydet sekä suojelemaan arvokas lintukosteikko suoja-alueineen, kiittelee kaupunkisuunnittelulautakunnan varapuheenjohtaja Kirsi Louhelainen.

Merentäyttöjen ja ruoppausten osalta osayleiskaavaehdotus on kuitenkin vihreiden mielestä ylimitoitettu ja uhkaa alueen luontoarvoja. Sen osoittaa myös täytöistä ja ruoppauksista tehty ympäristövaikutusten arviointi.

– Vaikka täyttöjen sijoittelussa on huomioitu ympäristövaikutuksia, todettiin arvioinnissa selvästi, että kaikki täyttövaihtoehdot ovat linnustolle haitallisia, toteaa ympäristölautakunnan puheenjohtaja Henna Partanen.

Vihreät esittivät kaupunkisuunnittelulautakunnan kokouksessa eteläisen keinosaaren poistamista. Sinne on suunniteltu asuntoja 1500 asukkaalle.

– Satama-alueen maltillisella täytöllä saadaan merellistä kaupunkia ilman saarta alle kilometrin päähän metroasemasta. Saaren asutus puolestaan rakentuisi yksityisautoilun varaan. Keinosaari heikentäisi Nuottalahden virtauksia ja tuhoaisi arvokkaan lintuluodon, jatkaa Partanen.

Lisäksi maantäyttöjen tarkkaa rajausta tulee Vihreiden mielestä vielä tarkastella erityisesti venevalkaman itäosassa lintujen elinympäristön varmistamiseksi.
Vihreät kyseenalaistavat keinosaaren rakentamisesta esitettyjä kaavataloudellisia laskelmia.

– Riskinä on, että alueen rakentuminen tulisi kohtuuttoman kalliiksi. Siksi on tärkeää, että ennen asemakaavoitusta laskelmia tarkennetaan, painottaa Louhelainen.
Lautakunta hylkäsi Vihreiden esityksen äänin 9-3, 1 poissa. Seuraavaksi osayleiskaavaa käsittelee kaupunginhallitus, joka asettaa kaavaehdotuksen nähtäville.
Vihreät pitävät tärkeänä, että kaavaehdotuksen nähtävillä olon aikana jatketaan venesatama-alueen kokonaisratkaisun tutkimista ja veneiden talvisäilytykseen soveltuvien paikkojen kartoitusta, kuten lautakunta linjasi.

– Finnoon alueen sujuvan kehittämisen varmistamiseksi on välttämätöntä löytää ratkaisut, joilla turvataan niin lintukosteikon linnustollisten arvojen säilyminen ja lintupoikueiden häiriötön kulku kuin veneilyharrastuksen jatkuminen ja satamatoiminnot. Meillä ei ole varaa siihen, että kaavat jumittavat vuosia valituskierteessä, päättää kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtaja Tiina Elo.

Lisätietoja:
Henna Partanen, 040 761 9024
Kirsi Louhelainen, 050 375 9009
Tiina Elo, 045 261 7447