(Länsiväylä 5.12.2015) Länsiväylä uutisoi 12.11., että Citycon suunnittelee sulkevansa Lippulaivan kokonaan kolmeksi vuodeksi, kun Lippulaivaa laajennetaan. Tämä on herättänyt paljon huolta asukkaissa ja syystä: On kohtuuton ajatus, että espoonlahtelaiset joutuisivat remontin ajan hakemaan palvelunsa ruokakauppaa lukuunottamatta Matinkylästä asti.

Tilalle on tarjottu parakkikaupparatkaisua, mutta vielä ei ole tietoa siitä, mitkä liikkeet ja palvelut sinne mahtuisivat. Ruokakauppojen lisäksi Lippulaivassa on muun muassa kahviloita, ravintoloita, apteekki ja kaupungin yhteispalvelupiste. Palveluvalikoima on pidettävä kattavana myös remontin aikana.

Riittävän palvelutarjonnan lisäksi on huolehdittava turvallisuudesta ja liikenteen toimivuudesta. Lippulaivassa on suurehko parkkihalli, joka varsinkin viikonloppuisin on melko täysi. Jos parakkikaupparatkaisuun päädytään, on huolehdittava riittävistä parkkipaikoista, mutta ennen kaikkea myös siitä, että kävelijät ja pyöräilijät sekä pyörätuolilla tai lastenvaunujen kanssa liikkuvat pääsevät palveluiden äärelle sujuvasti ja turvallisesti.

Yksityinen toimija ei voi yksin päättää ison kaupunkikeskuksen palveluista omien taloudellisten intressiensä näkökulmasta, vaan sen on sitouduttava osaltaan huolehtimaan siitä, että espoonlahtelaisten arki sujuu. On myös alueen yrittäjien etu, että he saavat palvella tuttua asiakaskuntaa Lippulaivan remontin ajan.

Kaupunginhallitus kehotti kokouksessaan 30.11. Espoonlahden keskuksen kehittämistä koskevan yhteistoimintasopimuksen hyväksymisen yhteydessä kaupunkia etsimään yhteistyössä Cityconin kanssa ratkaisuja Lippulaivan tarjoamien palveluiden toimintaedellytysten turvaamiseksi myös rakentamisen aikana.

Peräänkuulutammekin nyt avointa ja sujuvaa yhteistyötä Cityconin ja kaupungin kesken asukkaiden parhaaksi. Olennaista on saada palvelut ja liikennejärjestelyt toimimaan Espoonlahdessa Lippulaivan laajennustöiden aikana.

Tiina Elo
kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtaja (vihr)

Kaarina Saramäki
puheenjohtaja, Espoon Vihreät