Kaupunginhallituksessa maanantaina kaikki asiat päätettiin esityksen mukaan. Lista-asiat avattuna löytyy täältä.

Lisäksi kokouksessa kuultiin selostukset Espoon sairaalan ja Länsimetron tilanteesta, sekä pääkaupunkiseudun sote-erillisratkaisun etenemisestä:

Espoon sairaala on valtuuston listalla maanantaina, kun lainantakaukselle haetaan korotusta 160 me → 175 me. Saimme selvityksen sairaalan käyttönoton aikataulusta ja kustannuksista. Tätä käytiin läpi jo kesäkuun kaupunginhallituksessa, mutta kesällä asia nousi vielä uutisiin. Kustannusnousussa on sisällä 5 + 5 me varaukset laskuttamattomista lisätöistä ja urakoitsijan lisäaikavaatimuksista. Näistä vielä neuvotellaan.

Länsimetron työt ovat jatkuneet kesän aikana ja valmistumisaikataulu tarkentuu syksyn aikana. Toista kertaa ei haluta antaa tarkkaa päivää ennen kuin siitä on täysi varmuus. Länsimetro oy:n hallitus päätti maaliskuussa tehdä kustannusten noususta selvityksen ja konsernijaosto edellytti kesäkuussa selvitystä aikatauluviivästymisestä. Tilannetta seurataan erityisesti konsernijaostossa, joka käsittelee asiaa kokouksessaan ensi maanantaina.

Pääkaupunkiseudun sote-erillisratkaisun valmisteluvaiheesta kuultiin selostus. Kaupunginjohtajat ovat työstäneet asiaa eteenpäin huhtikuun muistion pohjalta. Maakuntauudistusta valmistellaan Uudenmaanliiton johdolla, mutta sen eteneminen riippuu osaltaan siitä, millaista ratkaisua pääkaupunkiseudulle haetaan ja miten maan hallitus siihen suhtautuu. Pidän tärkeänä, että pääkaupunkiseudun kaupungit ovat vahvasti mukana myös maakuntauudistuksen valmistelussa. Asia tulee linjattavaksi kaupunginhallitukseen päätösasiana 29.8.