Vuoden viimeisen jaoston kokouksen lista on lyhyt. Mielenkiinto kohdistuu varsinaisten päätösasioiden lisäksi selostukseen ajankohtaisista sisäilma-asioista. Alla lista-asiat avattuna. Esityslista kokonaisuudessaan löytyy täältä. – Päätökset ja kirjelmät sekä kokouksessa kuultavat selostukset – Ajankohtaiset sisäilma-asiat, Maija Lehtinen Keskustelua tulee varmasti ainakin Aarnivalkean koulun nykysten tilojen kunnosta Pohjois-Tapiolan koulussa. Tästä oli asukastilaisuus 27.11. valitettavasti kaupunginhallituksen kokouksen ja iltakoulun kanssa samaan aikaan. Valitettavaa oli myös se, että kutsua tilaisuudesta ei virallisesti lähetetty jaostolle eikä opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnalle, eikä päättäjiä ollut paikalla. Nyt on varmistettava, että jatkossa kutsut tulevat tiedoksi myös päättäville tahoille…

Tässä raporttia eilisestä tila- ja asuntojaoston kokouksesta. Esityslista avattuna löytyy täältä. – Päätökset ja kirjelmät sekä kokouksessa kuultavat selostukset Kuultiin seuraavat selostukset: – Ajankohtaiset sisäilma-asiat, Maija Lehtinen Paljolti sama tilanne listalla kuin toukokuussa. Kesä on kiireistä tutkimus- ja korjausaikaa, elokuussa toivottavasti sitten enemmän kerrottavaa. Selostus löytyy täältä. Muutama nosto aiemmin puhuttaneista kohteista: – Aarnivalkean ja Jousenkaaren koulut Historiallinen selvitys valmistuu 30.9. mennessä. Sen jälkeen toivottavasti päästään tekemään päätöksiä.

Tässä raporttia maanantaisesta tila- ja asuntojaoston kokouksesta. Esityslista avattuna löytyy täältä. Tärkeimpänä asiana oli sen vahvistuminen, että Karamzinin koulun vanha puoli pääsee väistöön syyslukukauden alusta. Tärkeää myös se, että niin Aarnivalkean kuin Jousenkaaren koulunkin osalta purkulupahakemukset on vireillä. Asiat etenevät oikeaan suuntaan, mutta töitä riittää. Kokous oli tämän jaoston viimeinen. Lämmin kiitos kaikille jaoston jäsenille paneutumisesta ja asiantuntevista keskusteluista ja rakentavasta yhteistyöstä korjausvelan taltuttamiseksi ja sisäilmaongelmien selättämiseksi. Jatkan jaoston puheenjohtajana ja toivon, että pääsemme tulevalla kaudella keskittymään strategiseen työhön kaupungin tila-asioiden hoitamisessa jatkuvan akuutteihin sisäilmaongelmiin reagoimisen sijaan. Työ…

Maanantaina on tila- ja asuntojaoston viimeinen kokous tällä kokoonpanolla. Espoon vihreät valitsi minut jatkamaan kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtajana sekä tila- ja asuntojaoston puheenjohtajana, joten työ jatkuu. Olen kiitollinen saamastani luottamuksesta. Listalla tärkeimpinä asioina koulukorjaukset sekä mallit sisäilmaoireiden kartoitukseen. Alla kokousasiat avattuna, esityslista kokonaisuudessaan löytyy täältä.

Tässä viime maanantain tila- ja asuntojaoston päätökset. Eniten keskustelutti Suviniityn päiväkodin hankesuunnitelma, josta neuvola oli pudotettu pois. Hankkeen supistaminen säästöjen takia arvelutti, mutta koska päiväkodille on suuri tarve, hyväksyimme asian evästyksin eteenpäin. Esitystlista avattuna löytyy täältä. – Valtuustokysymys Tapiolan uimahallin remontin tilanteesta ja aikataulusta (Kh-Kv-asia)

Julkaistu Länsiväylässä 25.2.2107 Tapiolan puutarhakaupunki uudistuu metron myötä voimakkaasti ja uusia asuntoja rakennetaan vauhdilla. Samalla alueen kaksi alakoulua, Jousenkaari ja Aarnivalkea, ovat evakossa ja rakennukset ovat osoittautuneet arvioitua huonokuntoisemmiksi. Tilanne on lapsiperheiden kannalta kestämätön.

Tässä raportti tämän aamuisesta tila- ja asuntojaoston kokouksesta. Esityslista avattuna löytyy täältä. Paljon käytiin keskustelua investointiohjelman riittävyydestä ja Tilapalveluiden toiminnan kehittämisestä, jotta sisäilmaongelmat ja kasvavan kaupungin tarpeet saadaan haltuun. Tästä raportoidaan tarkemmin kaupunginhallitukselle 27.3. – Tilapalvelut-liikelaitos ennakkotilinpäätös 2016

Huomenna tila- ja asuntojaoston listalla mm. ennakkotilinpäätös, tämän vuoden käyttö- ja korjaussuunnitelmat tuloskortteineen sekä Suviniityn päiväkodin ja neuvolan muutettu hankesuunnitelma. Alla asiat avattuna, esityslista kokonaisuudessaan löytyy täältä.

Kuntapolitiikassa päätöksentekoprosessit ovat usein pitkiä ja harvoin kukaan voi yksin ottaa kunniaa päätöksistä. Listasin tähän vuosiraporttiin 12+12 asiaa, joihin olen kuluneen vuoden aikana vaikuttanut kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtajana ja tila- ja asuntojaoston puheenjohtajana.

Tässä viiveellä raportti tila- ja asuntojaoston maanantaisesta kokouksesta. Esityslista avattuna löytyy täältä. Asiat menivät yksimielisesti, mutta kävimme tärkeää keskustelua tärkeistä aiheista. – Päätökset ja kirjelmät sekä kokouksessa kuultavat selostukset – Selvitys koskien koulujen tilankäytön tehostamista Saimme lyhyen selvityksen kahden eläkkeelle jääneen rehtorin perusteellisesta selvityksestä, jossa on käyty kaikki Espoon koulujen tilat ja tehty ehdotuksia tilojen käytön tehostamiseksi.