Blogi
Täällä kerron toimistani eri luottamustehtävissä, kokouksissa ja niiden välillä.
Kaupunginhallitus 22.4.2013 Gumbölen ratsastuskeskus, maaliskuun kk-raportti ja nuvan vaalit
19.04.2013, 22:28
Tässä maanantain kaupunginhallituksen asiat. Esityslista kokonaisuudessaan löytyy täältä.
- Tarkastuslautakunnan varajäsenen eronpyyntö ja täydennysvaali (Kv-asia)
Vihreiden Marjo Matikan paikka. Valinta tehdään maanantaina valtuustoryhmässä.
- Tapiolan urheilupuistoon toteutettavan harjoitusjäähallin lainan sopimusehtojen muutos (Kv-asia)
Tämän hankkeen kanssa on taas mutkia matkassa. Valtuusto myönsi 27.2.2012 lisälainaa varten takauksen, kun kustannusarvio nousi 5 miljoonasta 8 miljoonaan euroon. Lisäksi laina-aikaa pidennettiin 20 vuoteen.
Tuosta päätöksestä on valitettu, käsittely on KHO:ssa kesken. Koska päätös ei ole saanut lainvoimaa, on Tapiolan Harjoitusareena Oy joutunut keskeyttämään hankkeen eteenpäin viemisen ja pyytämään pankilta lainaehtojen muuttamista siten, että ensimmäistä lyhennyksen maksupäivää siirrettäisiin vuodella eteenpäin 31.3.2014 saakka. Pankki on suostunut, mutta samalla lainan korkomarginaali nostettiin 2,5 kertaiseksi. Lainaehtojen muutos vaatii myös takaajan eli kaupungin suostumuksen.
Olemme olleet hankkeen takana, joten jatkanemme samalla linjalla. (lisää…)
Tila- ja asuntojaosto 22.4.2013 Sisäiset vuokrat, Espoon asunnot ja Tapiolan koulun tilanne
19.04.2013, 14:36
Ensi maanantaina on varsinainen kokousrumba: aamu alkaa kaupunginhallituksen neuvottelukokouksella, sen jälkeen tila- ja asuntojaosto, päivällä kaupunginhallitus ja sen päälle valtuuston neuvottelutoimikunta + valtuustoryhmän kokous.
Alla tila- ja asuntojaoston esityslista kommentein. Esistyslista kokonaisuudessaan löytyy täältä.
Uuden jaoston kokousrutiinien kanssa on vielä tekemistä, mutta eiköhän valmistelu saada vähitellen rullaamaan. (lisää…)
Tila- ja asuntojaosto 15.4.2013 raportti
17.04.2013, 6:31
Tässä raporttia maanantaisesta kokouksesta. Esityslista selostuksineen löytyy täältä.
Kahden jaoston yhteiskokous osoittautui hyväksi tavaksi linjata asiaa, joka liittyy molempien jaostojen toimialaan. Esittely ja keskustelu käytiin yhdessä ja sen jälkeen molemmat jaostot tekivät oman kokouksensa viralliset päätökset.
Molemmissa jaostoissa vallitsi pääosin yhteisymmärrys päätösesityksistä. Virastojen keskittämistä Espoon keskukseen pidettiin hyvänä, samoin sitä, että kaupungintalon kohtalo ratkaistaan pikaisesti. Virastotalo I puretaan jo tänä kesänä, ja moni oli huolissaan siitä, että tilalle tulee parkkipaikka. Sen sijaan haluttiin jotain aluetta elävöittävää. (lisää…)
Tila- ja asuntojaosto 15.4.2013 Espoon virastokeskuksen kehittäminen ja kaupungintalo
11.04.2013, 21:51
Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto sekä tila- ja asuntojaosto pitävät yhteisen kokouksen ensi maanantaina. Kokouksen ainoana mutta sitäkin tärkeämpänä asiana on Espoon hallinnollisen keskuksen kehittämisen periaatteet ja tavoitteet.
Lista kokonaisuudessaan löytyy täältä:
Kehittäminen on jumiutunut pattitilanteeseen, kun valtuusto päätti äänestystuloksella purkaa kaupungintalon, mutta päätöksen perusteet on sen jälkeen kiistetty ja säilyttämistä vaadittu. Listatekstistä käy hyvin kompaktisti ilmi päätöshistoria.
Itse äänestin valtuustossa kaupungintalon säilyttämisen puolesta. Olen iloinen, että järki näyttäisi olevan voittamassa ja kaupungintalo säilymässä. Suunnanmuutokseen on varmasti vaikuttanut myös aktiivinen kansalaisliike sekä demareiden ja vasemmistoliiton valtuustoaloitteet, joita vihreätkin ovat tukeneet. Asiaa ei toki ratkaista nyt, vaan asemakaavan yhteydessä, kuten valtuusto on päättänyt. Purkamista ei kuitenkaan enää ajeta valmistelun lähtökohtana. (lisää…)
Kaupunginhallitus 8.4.2013 raportti
9.04.2013, 22:11
Tässä raporttia eilisestä kaupunginhallituksen kokouksesta. Asiat menivät esityksen mukaan, mutta tärkeitä keskusteluja käytiin. Ja kokouksen jälkeen keskusteltiin pari tuntia Espoo-tarinan aihiosta sekä strategialuonnoksesta. Työ jatkuu valtuustoryhmien lausunnoilla ja strategiaseminaarissa 13.5.
Alla vain mielenkiintoisimmat keskustelut, lista avattuna löytyy täältä:
- Uudet virat ja toimet sekä virkoja ja toimia koskevat muutokset vuonna 2013
Jyrki Myllärniemi mainitsi kokouksessa, että kolme perheohjaajan virkaa oli alunperin hänen esityksensä perhe- ja sosiaalipalveluiden jaostossa, jota hän johti. Hienoa, että asia eteni lautakunnan kautta talousarvioon ja virat voidaan nyt täyttää. Tämä on juuri sitä tärkeää työtä, jolla helpotetaan perheiden arkea ja ennaltaehkäistään vakavampia ongelmia. (lisää…)
Kaupunginhallitus 8.4.2013 Tapiolan keskustan kaava
5.04.2013, 19:59
Ohessa ensi maanantain kaupunginhallituksen lista-asiat avattuna. Esityslista kokonaisuudessaan löytyy täältä.
Isoimpana asiana Tapiolan keskustan kaava.
- Lausunnon antaminen Helsingin hallinto-oikeudelle kunnallisvalituksesta, joka koskee valtuuston 28.1.2013 kokouksen päätöksiä valtuuston puheenjohtajiston ja kaupunginhallituksen vaalia
Timo Issakainen tehnyt valituksen. Lausunnossa todetaan, ettei Issakainen edes asu Espoossa, eli hänellä ei ole edes valitusoikeutta. Ei aihetta toimenpiteisiin.
- Uudet virat ja toimet sekä virkoja ja toimia koskevat muutokset vuonna 2013 Perustetaan 26 uutta virkaa ja toimea, joista seitsemän sosiaali- ja terveystoimen esitystä perustuu vuoden 2013 talousarvion neuvottelutuloksen toimeenpanoon. Näin saadaan vihreidenkin vaatimia lisäkäsiä perhetyöhön kolmen perheohjaajan muodossa. (lisää…)
Kaupunginhallitus 25.3.2013 raportti
25.03.2013, 22:47
Kaupunginhallituksessa käytiin keskustelua taloustilanteesta ja tulevaisuuden näkymistä tilinpäätöksen, tuottavuusohjelman loppuraportin ja helmikuun kuukausiraportin pohjalta.
Tässä lyhyet kommentit niistä lista-asioista, jotka keskusteluttivat ja/tai joihin tuli muutoksia (koko esityslista selostuksineen löytyy täältä):
- Vuoden 2012 tilinpäätös ja tuloksen käsittely (kv-asia)
Jos Espoolla ei olisi rahastoja, olisi tulos miinuksella. Rahastojen tuotto oli 29 me ja ylijäämä 26,6 me. Meillä on siis ongelmia myös käyttötalouden kattamisessa. (lisää…)
Tila- ja asuntojaosto 25.3.2013 raportti
25.03.2013, 12:52
Hyvä valmistautuminen kannatti, kokous sujui hyvin ja kävimme tärkeää evästyskeskustelua tärkeistä aiheista. Esityslista avattuna löytyy täältä.
- Kokouksessa annetut selostukset
Kokouksen aluksi kävimme lyhyen keskustelun toimintatavoista alustukseni pohjalta. Päätimme, että jaostolle valmistellaan kahden vuoden työsuunnitelma, joka tuodaan lista-asiana seuraavaan kokoukseen.
Jaostojen toimintatavoista käydään myös kaupunginhallituksen puheenjohtajistossa keskustelua, mikä on hyvä asia. Totesimme kuitenkin keskustelussa, että tila- ja asuntojaosto on paitsi uusi, myös luonteeltaan erilainen, koska toimii myös tilakeskusliikelaitoksen johtokuntana. Siksi sille on voitava luoda myös omanlaisensa käytännöt. Yhteinen näkemys oli, että asioista on voitava käydä linjaavaa evästyskeskustelua, jotta poliittinen ohjaus toteutuu. (lisää…)
Kaupunginhallitus 25.3.2013 Jousenpuisto ja Kaitaa-Iivisniemi
24.03.2013, 10:08
Huomisessa kaupunginhallituksen kokouksessa asiaa taloudesta sekä isoimpina kaavoina Jousenpuisto matkalla valtuustoon sekä Kaitaa-Iivisniemi osayleiskaavan tavoitteet.
Lista-asiat (esityslista kokonaisuudessaan löytyy täältä): - Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen Espoon Asunnot Oy:n 14 171 000 euron lainoille (kv-asia)
Espoon Asunnot Oy aloittaa tänä vuonna perusparannuksen neljässä kiinteistössä ja anoo kaupungilta omavelkaista takausta suoritettavan kilpailutuksen perusteella otettaville Espoon Asunnot Oy:n (Lakitie 2) 3 280 000 euron, (Jälkimaininki 2) 3 970 000 euron (Riiantie 1) 4 500 000 euron ja (Riiantie 4) 2 421 000 euron määräisille lainoille.
Kaupungin takauksen vaikutus on korkokustannuksia alentava ja se auttaa vuokratason kohtuullisena pitämiseen. Hyvä, että pidetään asunnot kunnossa. (lisää…)
Tila- ja asuntojaosto 25.3.2013 esityslista: sisätilaongelmat, MAL ja tilinpäätös
22.03.2013, 11:56
Tila- ja asuntojaoston kokoontuu ensi maanantaina. Vaikka esityslista on lyhyt, kuulemme selostukset ja käymme keskustelua isoista asioista: sisätilaongelmista ja MAL-sopimuksen velvoitteista.
Jaoston toimintatapa tulee olemaan sellainen, että jokaiseen kokoukseen tuodaan muutama isompi asia keskusteluun, tulevana maanantaina siis koulujen ja päiväkotien sisäilmaongelmien tilanne sekä MAL-asiat. Jaostolle valmistellaan käsiteltävistä asioista kahden vuoden työsuunnitelma, jotta kaikki tärkeät asiat tulee käytyä läpi.
Keskustelujen kautta jaosto ohjaa valmistelua ja keskeiset asiat valmistellaan evästysten pohjalta päätösasioiksi. Tarkoitus on myös, että jaoston jäsenet voivat ottaa kokouksissa asioita esiin ja tarvittaessa niitä viedään valmisteluun. (lisää…)



