Kuka olen

Tiina Elo espoolainen kunnallispoliitikko ja reilu Vihreä.Synnyin Helsingissä vuonna 1971, mutta olen asunut miltei koko ikäni Espoon Laajalahdessa.

Yläasteen ja lukion suoritin Pohjois-Tapiolassa. Lukion jälkeen pääsin opiskelemaan ympäristönsuojelua Helsingin yliopistoon. Opinnot sain päätökseen vuonna 1996.

Opiskeluaikana ja sen jälkeen tein muutaman vuoden ympäristöalan pätkätöitä mm. Suomen ympäristökeskuksessa, Espoon ympäristökeskuksessa ja Villa Elfvikin luontotalossa.

Tyttäremme syntyi 1998 ja vuosituhannen vaihteessa vietin kolme vuotta kotiäitinä. Kotona ollessa tein aktiivisesti järjestötyötä mm. Reilun kaupan parissa.

Vuodesta 2002 lähtien olen ollut töissä Vihreissä. Aloitin Espoon Vihreiden toiminnanjohtajana ja nykyisin toimin Vihreiden kunta-asioiden sihteerinä.

Työ politiikan parissa vei mukanaan ja sytytti kipinän pyrkiä taustavaikuttajasta poliitikon rooliin. Toinen yritys kunnallisvaaleissa 2008 toi valtuustopaikan ja mahdollisuuden vaikuttaa kotikaupungin asioihin. Nyt olen ehdokkaana eduskuntavaaleissa Uudenmaan vaalipiirissä.

Taaksepäin katsoen tuntuu siltä, että elämäni palaset ovat loksahdelleet luontevasti paikoilleen. Nähtäväksi jää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.