Tässä ensi maanantain kaupunginhallituksen esityslista avattuna. Esityslista kokonaisuudessaan löytyy täältä. Vaikeimpana asiana Tapiolan koulun tilaratkaisu. Sivistystoimen organisaatiouudistus etenee ja Kalajärvenkalliot vaatii muutosesitystä.

– Valtuuston puheenjohtajan ja varapuheenjohtajien vaali (Kv-asia)

Puheenjohtajuus Soinilta Kokoomukselle, 1. vpj:nä jatkaa meidän Sirpa Hertell, 2. vpj:n paikka demareiden.

– Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnian perussopimuksen muuttaminen (Kv-asia)

Omnian perussopimukseen muutokset siten, että kuntayhtymän tehtävänä on Espoon kaupungin osalta myös järjestää aikuislukiokoulutusta, vapaana sivistystyönä järjestettävää koulutusta sekä 18 vuotta täyttäneille maahanmuuttajille järjestettävää tutkintotavoitteista perusopetukseen valmistavaa opetusta sekä perusopetusta. Perussopimuksen muutos tulee voimaan 1.1.2015.

Päätöksen täytäntöönpanon edellytyksenä on, että opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt kuntayhtymälle tehtävien edellyttämät luvat.

Tämä muutos mahdollistaa aikuiskoulutuskeskuksen perustamisen Omniaan kaupunginhallituksen aiemmein antaman valmistelukehotuksen mukaisesti. Se tarkoittaa aikuislukion ja työväenopiston toimintojen siirtämistä Omniaan. Itse asiaa ei tässä vielä päätetä, mutta pitkällähän valmistelu jo on. Hakemuksen käsittely ministeriössä kestää vuoden, joten uudistus tapahtuisi 1.1.2015 alusta.

– Palveluliiketoimen organisaation kehittäminen sekä johtosääntöjen tarkistaminen (Kv-asia)

Yhteispalvelun siirtäminen sivistystoimesta palveluliiketoimeen (valtuusto päätti asiasta 10.6.2013).
Kaikkien kuljetuspalveluhankintojen keskittäminen Espoo Logistiikka -liikelaitokseen. Espoo Logistiikka -liikelaitos kilpailuttaa yhdessä Hankintapalvelujen kanssa kuljetukset ja järjestää kuljetukset toimialoille palvelukokonaisuuksina.

Kun uusi toimintamalli on tuotantokäytössä, uusien kuljetussopimusten myötä kuljetusten kokonaissäästöpotentiaalin arvioidaan olevan vuoteen 2017 mennessä vähintään 1,9 milj. euroa/ v. Kuljetuspalvelujen järjestäminen tulee kattamaan Espoo Logistiikka -liikelaitoksen liikevaihdosta tulevaisuudessa 65 %.

Palveluliiketoimen toiminnassa on paljon kehitettävää, mutta näiden toimintojen siirtäminen sinne on perusteltua.

– Sivistystoimen palveluiden ja organisaation kehittämiseen liittyvät virkoja ja toimia koskevat muutokset

Toimialojen johtamista uudistetaan uuden lautakuntajaon mukaisesti. Suomenkielisen opetuksen tulosyksikön hallinnon johtamisjärjestelmä uudistetaan ja alueellista johtamista vahvistetaan. Liikunta- ja nuorisopalvelujen tulosyksikkö sekä kulttuurin tulosyksikkö muodostavat uudet kokonaisuudet. Svenska Rum tulosyksikössä selkiytetään hallintoa.

Uusia virkoja tai toimia ei perusteta, vaan tarvittavat muutokset hoidetaan nykyresurssien pohjalta nimikemuutoksilla. Muutosten kustannusvaikutukset katetaan toimialan sisäisillä tehtävämuutoksilla, joilla on vastaava kustannuksia alentava vaikutus.

Tässä viedään loppuun keväällä aloitettu työ. Muutama päivä sitten Espoon nuorisopalvelujen päälliköksi on valittu Merja Nordling.

– Lausunnon antaminen Uusimaa-ohjelman ja sen ympäristöselostuksen luonnoksista

Lausunnossa korostetaan mm. kansainvälisen yhteystyön merkitystä (Shanghai ja Piilaakso), metropoliratkaisun etenemistä (todetaan, että Uusimaa-ohjelmassa metropolialue näyttää muodostuvan koko maakunnasta), nuorten työttömyyden vähentämistä (työllistämiseen velvoittaminen hankintasopimuksissa) ja maahanmuuttajien yrityspalvelujen kehittämistä.

Tarkennusta toivotaan siihen, että ohjelmassa tunnistettaisi paremmin kohteet, joilla voidaan edistää ja toteuttaa cleantech-ratkaisuja.

Ohjelmassa on tosi paljon vihreää, mm. oma kappaleensa kestävälle luonnontaloudelle, jossa omat kappaleensa ympäristöviisaille elintavoille ja hiilineutraalille Uudellemaalle. Hyvä ohjelma siis, joka toivottavasti ohjaa osaltaan myös Espoon kestävän kehityksen tavoitteita.

–  Kulttuurijohtajan viran vakinainen täyttäminen sivistystoimen kulttuurin tulosyksikössä

Sampo Suihkon esitys on Susanna Tommila. Perustelut: Hänellä on hyvä perehtyneisyys kulttuurin toimintakenttään, kokemusta tuloksellisesta johtamisesta, perehtyneisyyttä johtamistehtäviin, kykyä johtaa toimintaa verkostoissa ja hyvä kielitaito. Vaikuttaa valinnalta jota on helppo tukea.

– Tapiolan koulun opetuksen järjestäminen 1.1.2014

Tämä on kokouksen ehdottomasti vaikein asia. Olen ollut vaatimassa vaihtoehtoa, jolla koulu voisi olla koko väistöajan Tapiolassa. Vanhemmat ovat olleet todella aktiivisia esittäen erilaisia vaihtoehtoja. Siitä huolimatta esitykset ovat pysyneet suunnilleen samoina: Poliisiopiston tiloille ei ole löydetty hyvää korvaavaa ratkaisua.

Esillä olevista vaihtoehdoista lähti vanhemmille ja oppilaille kysely, johon saadaan vastaukset vasta maanantaina. Siksi esityslistalla ei ole vielä esittelijän pohjaesitystä. Ja siksi en myöskään ole vielä omaa kantaani tiukasti päättänyt. Kuten sanoin, ongelma on se, että tyydyttävää Tapiola-ratkaisua ei ole ja aika on käymässä kovin vähiin. Kyse on siitä, mihin koululaiset palaavat joululoman jälkeen. Kovin riittämätön olo on päättäjänä, kun joutuu valitsemaan huonoista vaihtoehdoista virkamiesten valmistelun pohjalta. Ja kyse on oppilaiden ja opettajien terveydestä.
– Kalajärvi, Kalajärvenkallio, asemakaava- ja asemakaavan muutoksen sekä maankäyttösopimuksen hyväksyminen, alue 720900 (osittain Kv-asia)

Tämä vedettiin viimeksi listalta, kun liitteet olivat väärät. Emme edelleenkään kannata. Aion esittää kaavan palauttamista kaupunkisuunnittelulautakuntaan arvioitavaksi uudelleen Pohjois-Espoon yleiskaavatyön yhteydessä. Tämä on mitä luultavimmin kaava, josta elykeskus valittaa. On ihan turhaa tuottaa kaavoja pyörimään valitusprosessiin. Tällä kaavalla tuhottaisiin luontoarvoja, riskeerattaisiin Kalajärven tilaa ja tuotettaisiin kaupungille kustannuksia (vaikeasti rakennettavaa kalliomaastoa). Lautakuntakäsittelyssä esitin kaavan hylkäämistä.

– Valtuustoaloite Espoon pysäköinnin menettelyn tarkastuksesta ja uudelleenarvioinnista (Kv-asia)

Harriet Klarin (sd) aloite, jossa todetaan, että pysäköinti on Espoossa usein melkein mahdotonta rikkomatta pysäköintisäännöksiä. Pysäköintipaikkojen puute ja pysäköintisäännöt vaikeuttavat ihmisten kanssakäymistä, esim. syntymäpäivillä vierailevien on vaikea löytää laillista pysäköintipaikkaa. Aloitteessa ehdotetaan pysäköintikiellon uudelleen arviointia ja joustavuuden lisäämistä pysäköinninvalvonnassa.

Vastauksessa todetaan, että kaupunkisuunnittelukeskus on yhdessä teknisen ja rakennusvalvontakeskuksen käynnistänyt Espoon pysäköintistrategian valmistelutyön. Sen tavoitteena on uudistaa Espoon pysäköinnin suunnitteluohjeita sekä kirkastaa pysäköintiin liittyvää tavoitetilaa. Tulevaisuuden pysäköintiratkaisujen tulee olla asiakaslähtöisiä, mutta samalla niiden tulee luoda viihtyisää ja turvallista kaupunkiympäristöä.

On todella hyvä, että pysäköintipolitiikka on otettu laajempaan tarkasteluun . Siinä on Espoossa todella paljon tekemistä. Espoossakaan ilmainen pysäköinti ei voi olla ikiaikainen nautintaoikeus. Kaupungiksi muuttuminen edellyttää uudenlaista otetta liikkumiseen ja sen ohjaamiseen.

– Kiinteistöosakeyhtiön myynti Interbau Oy:lle ja NREP Finland WH 4 Oy:lle Koskelosta, kortteli 82001 tontti 3

Interbau Oy on erikoistunut kiinteistökokonaisuuksien kehittämiseen ja hallinnointiin sekä toimitilojen, erityisesti tuotanto- ja varastotilatyyppisten monitoimitilojen, välitystoimintaan. Hakijat ovat suunnitelleet rakentavansa tontille kaksi rakennusta, joihin kumpaankin tulee noin 30 – 40 tilayksikköä.

Yrityksiä näihin rakennuksiin tulee sijoittumaan arviolta noin 50 – 60 kpl. Työpaikkoja ne tuovat alueelle arviolta noin 120 – 150. Näille hankkeille voidaan varmistaa käyttäjät suurelta osin jo suunnitteluvaiheessa.