Valtuusto hyväksyi tänään laajalla enemmistöllä lausunnon hallituksen linjauksista itsehallintoaluejaon perusteiksi ja SOTE-uudistuksen askelmerkeiksi.
Olin neuvotteluprosessissa tiiviisti mukana ja teimme vihreiden ryhmässä paljon töitä, jotta saimme mukaan vihreitä kädenjälkiä koskien mm. valinnanvapauden ehtoja, tarvetta tuottaa sosiaalipalveluja jatkossakin lähellä asukkaita, demokratian ja päätöksenteon läheisyysperiaatteen toteutumista sekä Helsingin seudun yhteistyön merkitystä ja erillisratkaisujen tarvetta. Lausunto kokonaisuudessaan löytyy täältä.
Alla pitämäni puheenvuoro.
* * *
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut,
hallitus toisensa jälkeen on yrittänyt saada aikaan uudistusta, jolla voitaisiin turvata kaikille yhdenvertaiset, helposti saavutettavat ja vaikuttavat sosiaali- ja terveyspalvelut niin, että rahat riittävät ja ihmiset saavat tarvitsemansa hoidon oikea-aikaisesti ja varallisuudesta riippumatta.
Koko Suomen näkökulmasta sote-uudistus todellakin tarvitaan.
Sote-uudistuksen rinnalla rakennetaan laajempaa maakuntahallintoa, jonka tavoitteena on aluehallinnon yksinkertaistaminen ja selkeyttäminen. Tärkeä tavoite sekin, varsinkin jos ja kun uudistuksen myötä ylikunnalliset asiat saadaan kabineteista ja himmeleistä demokraattisen päätöksenteon piiriin.
Suuri huoli uudistuksissa on kaupunkipolitiikan puuttuminen. Uudistuksilla on lähdetty ratkomaan pienten kuntien kantokyvyn ongelmia. Kääntöpuoli on, että kaupunkiseuduilla palvelujen järjestäminen ja niistä päättäminen uhkaa karata kauas asukkaista.
Uudistuksessa alueiden ja kaupunkien kehittäminen on jäänyt soten jalkoihin. On kuitenkin pidettävä mielessä, että aluekehittäminen ja palvelutuotanto eivät toimi samalla logiikalla.
Nyt pitäisikin miettiä yhdessä kaupunkien kehittäjätahojen kanssa, millaisia rakenteita tarvitaan kaupunkiseutujen elinvoiman tukemiseen ja millaisia variaatioita alueiden erilaisuuden huomioiminen lainsäädännöltä edellyttää.
Ministeri Lauri Tarasti jättää oman esityksensä maakuntien tehtävistä huomenna. Hänen lähtökohtansa on, että kaikilla maakunnilla tulee olla samat tehtävät. Sinänsä hyvä ja selkeä lähtökohta, mutta kuinka realistinen, kun pienimmässä maakunnassa on alle 70 000 asukasta ja suurimmassa 1,6 miljoonaa. Eri kokoiset maakunnat tulevat eriytymään joka tapauksessa, niin on käynyt myös erikokoisille kunnille.
Tarasti esittää ratkaisuksi sitä, että kunnat ja maakunnat voivat halutessaan sopia tehtävien siirrosta. Sopiminen edellyttää kuitenkin molempien osapuolien suostumusta. On olemassa riski, että jos tehtävät määrätään laissa maakunnalle, kuntien ja maakunnan kesken ei päästäkään sopimukseen niiden siirrosta. Näin mittavaa asiaa ei pidä jättää pelkän sopimisen varaan.
Valmistelun ongelma on ollut, että sote-ratkaisu ja maakuntahallinto kulkevat erillään. Se näkyy konkreettisesti alueiden määrässä ja sen vaatimissa erillisratkaisuissa pienimpien maakuntien osalta.
Ja vielä näistä erillisenä on käynnistetty valmistelu tulevaisuuden kunnan roolista ja tehtävistä.
Jotta kokonaisuus saadaan toimimaan eri kokoisilla alueilla, olisi vaiheittainen eteneminen tehtävien siirrossa järkevää. Uusien epämääräisten himmeleiden rakentelua sen sijaan tulee kaikin keinoin välttää.
Hyvät valtuutetut,
Koko Suomi tarvitsee hyvinvoivaa ja elinvoimaista metropolialuetta. Se edellyttää Helsingin seudun kuntien entistä tiiviimpää yhteistyötä ja yhteen hiileen puhaltamista. Viime hallituksen metropolihallinnosta ei löytynyt yhteistä säveltä, mutta nyt on korkea aika ryhtyä rakentamaan yhteistä metropolipolitiikkaa.
Tällä lausuntokierroksella se ei vielä täysin onnistunut, vaikka yritystä oli:
Espoossa linjaamme, että sote-palveluiden järjestämisvastuu voidaan siirtää itsehallintoalueelle, mutta tuotantoalueita pitäisi olla enemmän. Helsinki on esittämässä Helsingin seudulle omaa itsehallintoaluetta.
Ongelma on, että alue, mikä joukkoliikenteen tai maankäytön suunnittelun kannalta on toimiva, ei välttämättä ole sitä sote-palveluiden tuotannon näkökulmasta.
Tärkeintä tässä vaiheessa on, että suurten kaupunkien ja metropolialueen erityiskysymykset pysyvät jatkovalmistelussa agendalla, eikä eri vaihtoehtoja suljeta pois. Tämä on yksi Espoon lausunnon kärkiä. Hyvin pian meidän pitää kuitenkin löytää myös konkreettisia ratkaisuja. Millaista erillislainsäädäntöä metropolialueelle tarvitaan?
Espoolaistenkin etu on, että metropolialueella saamme asumisen, liikenteen ja palvelut pelaamaan sujuvasti yli kuntarajojen. Maankäytön, asumisen ja liikenteen osalta tarvitaan yhteisiä päätöksentekorakenteita. Metropolikaava on tärkeä alueen yhteisen suunnittelun väline. Mutta sitä valmistelemaan ja siitä päättämään tarvitaan rakenteet. Siihen eivät riitä nykyiset löyhät yhteistyön foorumit, joissa ei voida äänestää, eikä siten oikeasti päättää mistään.
Pääkaupunkiseudun koordinaatioryhmässä – yhdessä näistä foorumeista – viime perjantaina päätimme lähettää maan hallituksen suuntaan yhteisen viestin, joka kuuluu:
”Metropolialueen erityistarpeet suhteessa ja itsehallinto- ja sote-uudistukseen tulee selvittää yhteisyössä valtion ja seudun kuntien kanssa.”
Olennaista on, että löydämme yhteisen näkemyksen Helsingin, Espoon ja Vantaan kesken. Vain silloin viestillämme valtion suuntaan on merkitystä.