(Espoon Vihreät tiedote 15.11.2010)Espoon Vihreiden valtuustoryhmä julkaisi tänään valtuutettujen sidonnaisuustiedot verkkosivuillaan. Luottamushenkilöiden on avoimuuden ja luottamuksen nimissä tärkeää kertoa sidoksistaan ja erityisesti niiden jotka päättävät hankinnoista, kaavoituksesta ja rakentamisesta.

– Oikeusministeri Tuija Brax on tehnyt tässä paljon töitä politiikan ja vaalirahoituksen avoimuuden lisäämiseksi. Pitkäaikaiset tavoitteemme ovat toteutumassa, sanoo valtuustoryhmän ensimmäinen varapuheenjohtaja, kansanedustaja Johanna Karimäki.

Valtuustoryhmän toinen varapuheenjohtaja Tiina Elo esittää tänään valtuustoaloitteessaan, että Espoo julkaisee luottamushenkilöiden sidonnaisuudet kaupungin nettisivuilla.

– Päätöksenteon uskottavuuden kannalta on olennaista, että päättäjät tulevat ulos kaapista ja kertovat rohkeasti sidonnaisuutensa. Näin kytkökset ovat avoimesti kaikkien arvioitavina. Espoo voisi nyt osoittaa edelläkävijyyttä kokoamalla tiedot kootusti omille verkkosivuilleen, Tiina Elo toteaa.

– Lisäksi puolueiden on otettava kantaa siihen, millaiset sidonnaisuudet ovat hyväksyttäviä ja millaisia kannattaa välttää, Elo jatkaa.

Esimerkiksi Espoon Vihreät ovat Pelisäännöissään päättäneet, ettei lautakuntaan tai muuhun luottamustoimeen valita sen alaisuudessa työskentelevää henkilöä. Lisäksi vihreät ovat päättäneet, ettei kaupunginhallitukseen valita kaupungilla vakituisessa työsuhteessa olevaa tai henkilöä, joka on omistajana tai työntekijänä yrityksessä, säätiössä yhdistyksessä tai vastaavassa, joka saa yli kolmasosan tuloistaan kaupungilta. Päätöksillä estetään julkisuudessa paljon käsiteltyä kaksoisroolien ongelmaa, jossa kunnan työntekijät ovat päättämässä omista asioistaan.

Espoon Vihreiden valtuutettujen sidonnaisuudet

Lisätietoja:

Johanna Karimäki
valtuustoryhmän I varapuheenjohtaja
050 512 1948
johanna.karimaki(at)eduskunta.fi

Tiina Elo
valtuustoryhmän II varapuheenjohtaja
045 261 7447
tiina.elo(at)vihreat.fi