Länsiväylä uutisoi 27.6. Finnoonsataman ideakilpailusta, johon tuli tuli 60 ehdotusta. Tuomarointityö on alkanut ja voittajat on tarkoitus julistaa syyskuun lopulla.
Minulla on kunnia olla palkintolautakunnan jäsen, joten pääsen tutustumaan kilpailutyöihin juurta jaksaen. Ensimmäinen palkintolautakunnan kokous pidettiin 19.6. ja työ jatkuu elokuussa.
Kuten Torsti Hokkanen Länsiväylän jutussa toteaa, olen minäkin huojentunut siitä, että mukana on myös sellaisia töitä, jotka eivät perustu massiiviseen maantäyttöön. On hyvä että niin projektijohtaja Hokkanen kuin kaupunkisuunnittelukeskuksen virkamiehet suhtautuvat vakavasti alueen luontoarvojen säilyttämiseen.
Olen toiveikas sen suhteen, että Finnoolle voidaan löytää sellainen ratkaisu, joka tekee alueesta ainutlaatuisen merellisen ja luonnonläheisen eläväisen ranta-alueen asuntoineen ja palveluineen.
* * *
Minut on nyt virallisesti nimetty Espoon vihreiden kuntavaaliehdokkaaksi, joten syksystä on tulossa vauhdikas. Tarkoitus on tehdä kunnollinen oma kampanja sekä osallistua aktiivisesti espoolaisvihreiden yhteisen kampanjan rakentamiseen. Tavoitteena on uusia valtuustopaikka ja jatkaa nykyistä suuremman Vihreän valtuustoryhmän jäsenenä myös seuraavat neljä vuotta!
Nyt on kuitenkin aika rauhoittua kesän viettoon rakkaiden kanssa. Seuraavat viisi viikkoa nautitaan Suomen kesästä ja ladataan akkuja syksyn koitoksiin.
Lämmin kiitos kaikille blogiani kommentoineille ja ihanaa kesää ihan jokaiselle!