Julkaistu Helsingin Sanomissa 4.3.2013

Espoon valtuusto hyväksyi 25.2. Turvesuon kaupan kaavan. Vihreät esitti asian palauttamista uudelleen valmisteltavaksi, koska kaava on ely-keskuksen lausunnon mukaan yleiskaavan vastainen. Alueen kaava mahdollistaa jo retail-parkin, mutta uudella kaavalla on tarkoitus laajentaa kauppakeskusta yleiskaavan viheralueelle maakunnallisen viheryhteyden päälle.

Hanke käynnistyi, kun kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto myönsi vuonna 2008 rakennuttajalle suunnitteluvarauksen. On kestämätöntä, ettei jaostossa ymmärretä yleiskaavan ohjaavaa vaikutusta. Espoon eteläosien yleiskaava on perusteellisen työn tulos ja poliittinen kompromissi, jossa on viheralueet on tarkkaan harkiten rajattu ottaen huomioon myös seudulliset viheryhteydet. Näistä rajauksista ei voi joustaa, sillä muuten yleiskaavan periaatteet murenevat.

Toinen ongelma on Espoon kaavoittaminen hanke kerrallaan sitä mukaa kun niitä tulee elinkeino- ja kilpailukykyjaoston pöydälle. Paineet rakentaa epätarkoituksenmukaisiin paikkoihin maankäyttömaksujen toivossa kasvavat, jos kokonaissuunnittelu ei ole kaupunkisuunnittelijoiden käsissä.

Kolmas ongelma on se, että isoja infrahankkeita rahoitetaan projekteina ohi investointibudjetin. Turvesuollakin kaupan hankkeiden edellyttämien teiden rakentaminen on sidottu alueelta saataviin maankäyttömaksuihin.

Riskinä siis on, että jos tienrakennus aloitetaan ja kaava kaatuukin oikeudessa, ei kuuja saada katettua maankäyttömaksuilla, vaan ne jäävät verovaroilla maksettaviksi. Tämä raha on vuorostaan pois kaupunkilaisten palveluista.

On verovarojen haaskausta tehdä kaavoja, joissa on ilmiselvät valitusperusteet. Espoon tapa ”aina kannattaa yrittää” on tullut tiensä päähän. Espoo kasvaa ja tarvitsemme uusia asuntoja, palveluja ja työpaikkoja. Talouden maksimointi asuinviihtyvyyden tai viheralueiden kustannuksella ei kuitenkaan voi olla kaavoituksen lähtökohta.

Espoota on asemakaavoitettava ylemmän tason kaavojen linjausten mukaisesti.

Tiina Elo
kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtaja (vihr.)

Kirsi Louhelainen
kaupunkisuunnittelulautakunnan varapuheenjohtaja (vihr.)

Henna Partanen
ympäristölautakunnan puheenjohtaja (vihr.)

Espoo