Espoon valtuusto antaa lausuntonsa metropoliesiselvityksestä ensi maanantaina. Nyt on siis oikea hetki linjata, minkälaista metropolihallintoa seudulle tarvitaan.
Vihreät ovat koko prosessin ajan liputtaneet avoimesti vahvan ja demokraattisen metropolihallinnon puolesta. Näemme, että että metropoliratkaisu on Helsingin seudun keskeisten ongelmien ratkaisemisen kannalta ensisijainen vaihtoehto. Valitettavasti sille on ollut Espoossa nihkeästi kannatusta.
Kuvailen tässä ensin seutuyhteistyön nykytilaa luottamushenkilön näkökulmasta. Lopusta löytyy pihvi, joten jos pitkästyt, skrollaa suoraan viimeisiin kappaleisiin.
* * *
Olen nyt nelisen kuukautta istunut ylikunnallisissa yhteistyöpöydissä. Toiminta on koottu verkkoon otsikon Helsinginseutu.fi alle. Melkoisen monta yhteistyöelintä ja yhteistä yhtiötä, joita omistetaan eri kuntakombinaatioilla. Tämä on nyt sitä hyvin toimivaksi mainostettua verkostomaista yhteistyötä. Toistaiseksi olen enemmän turhautunut kuin vakuuttunut.
Pääkaupunkiseudun kunnat tekevät yhteistyötä kahden luottamushenkilöelimen voimin. Noin kerran kuussa kokoontuu pääkaupunkiseudun koordinaatioryhmä, johon kuuluu 11 keskeisintä luottamushenkilöä (4 Helsingistä, 3 Espoosta, 3 Vantaalta ja 1 Kauniaista) sekä kaupunginjohtajat ja kaupunginsihteerit.
Koordinaatioryhmä huolehtii yhteistyön ohjauksesta ja seurannasta sekä käsittelee strategisesti merkittäviä yhteistyökysymyksiä, kuten asumiseen, maankäyttöön ja liikenteeseen sekä metropolipolitiikkaan ja Helsingin seudun yhteistyöhön kuuluvia asioita. Se toimii myös pääkaupunkiseudun merkittävien yhteisten yhteisöjen omistajaohjausryhmänä.
Kahdessa viime kokouksessa olemme vääntäneet HSL:n valtuustokauden tavoitteista. Pohjaesityksessä ohjaus rajoittui tiukkaan taloudenpitoon. Toisen vihreän jäsenen Mari Puoskarin kanssa kyseenalaistimme sen, että kuntien käyttämä rahamäärä sidotaan tiukasti lipputulojen kasvuun. Vihreiden ensisijaisena tavoitteena on parantaa joukkoliikennettä ja pitää lippujen hinnat kohtuullisina, vaikka sitten kuntaosuuksia kasvattamalla. Kannallemme ei löytynyt riittävästi tukea, joten tavoitteet palautettiin lopulta uudelleen valmisteltavaksi.
Ongelma on, että tässä pöydässä ei äänestetä, vaan haetaan kaupunkien ja poliittisten ryhmien yhteistä näkemystä. Siis käytännössä pienintä yhteistä nimittäjää. Tästä seuraa, että a) yhteinen näkemys on vesitetty kompromissi tai b) ei voida päättää mitään.
Valmistelun tekevät kaupunginjohtajat. Päätöksentekokulttuuri johtaa siihen, että kaupunginjohtajat käyttävät tosiasiassa merkittävää valtaa. Yksimielisyyteen tähtäävän päätöksenteon haastetta lisää se, että kannat jakautuvat paitsi poliittisten näkemysten, myös kaupunkien intressien mukaisesti. Ja kun päätökset tekee lopulta kukin kunta erikseen, joudutaan menemään pienimmän tarjouksen mukaan, mikä johtaa minimirahoitukseen.
Noin pari kertaa vuodessa kokoontuu pääkaupunkiseudun neuvottelukunta, johon kuuluu 26 keskeistä luottamushenkilöä. Neuvottelukunta hyväksyy pääkaupunkiseudun vision ja strategian, käsittelee pääkaupunkiseudun kehittämiseen liittyviä strategisia linjauksia ja seuraa yhteistyön toteutumista.
Olin aika järkyttynyt ensimmäisestä kokouksesta, joka pidettiin 26.4. Esityslistalla oli kolme isoa aihetta: MAL-aiesopimusken 2012-2015 ja asuntopolitiikan tilannekatsaus, Helsingin seudun yhteinen maankäyttösuunnitelma ja Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma (HLJ 2015). Kuhunkin alustukseen oli varattu aikaa 15 min., jonka jälkeen oli tilaa muutamalle kysymykselle. Kokous oli ohi alle puolessatoista tunnissa.
Siis 26 pääkaupunkiseudun päättäjää kutsuttiin kesken työpäivän Helsingin kaupungintalolle kuulemaan pikainen katsaus todella tärkeiden asioiden virkamiesvalmistelusta, ja merkitsemään kuultu tiedoksi. Tuli sellainen olo, että näin meidät sitoutetaan valmisteluun vailla todellisia vaikutusmahdollisuuksia.
Helsingin seudun 14 kunnan yhteistyötä luottamushenkilötasolla tekee Helsingin seudun yhteistyökokous, joka on neljäntoista Helsingin seudun kunnan johtavien luottamushenkilöiden yhteistoimintaelin. Se kokoontuu kahdesti vuodessa.
Tämän elimen tavoitteena on Helsingin seudun kansainvälisen kilpailukyvyn turvaaminen. Yhteistyö perustuu Helsingin seudun kuntien yhteiseen näkemykseen alueen haasteista ja yhteiseen tahtoon vaikuttaa alueen kehittämiseen. Seutuyhteistyön kohteena ovat erityisesti maankäyttö, asuminen ja liikenne sekä seudulliset palvelut.
Tämän elin ei vielä ole tällä valtuustokaudella kokoontunut, joten kokemusta ei vielä ole. Mutta ei siellä mitään kuntia sitovia päätöksiä voida tehdä, joten yhteistyöhöttöä lienee tämäkin.
* * *
On tietysti positiivista, että seudullista yhteistyötä keskeisten luottamushenkilöiden kesken on viritelty sopimuspohjaisesti. On se parempi kuin ei mitään. Tämä tie ei kuitenkaan ole millään muotoa johtanut toivottuun tulokseen. Sopimukset esimerkiksi asuntotuotantotavoitteiden osalta eivät ole kehyskunnissa pitäneet, kilpailu hyvistä veronmaksajista jatkuu ja joukkoliikenteen kehittäminen takkuilee. Virkamiehet huokailevat miljoonia kokouksia ja luottamushenkilöt turhautuvat kumileimasimen rooliin.
Siksi tarvitsemme seudulle selkeän päätöksentekojärjestelmän, jossa on vaaleilla valitut päättäjät sekä riittävästi valtaa ja resursseja ratkoa seudun ongelmia koko seudun edun mukaisesti. Seudullisten ongelmien ratkomista ei hiukkaakaan auta se, että Espoo tekee kuntarakenneselvityksiä Kirkkonummen ja Vihdin kanssa, varsinkin kun kunnat eivät vakavissaan ole liittymässä yhteen vaan haluavat vain parantaa yhteistyötä.
Olin erittäin iloinen professori Antti Hautamäen vieraskynäkirjoituksesta Helsingin Sanomissa 16.5., jossa hän ehdotti, että metropolista tehtäisiin minipolien verkosto. Samaa esitti aiemmin myös Helsingin entinen apulaiskaupunginjohtaja Pekka Korpinen. Tämä on juuri se ideaalimalli, jota Vihreätkin ovat pitäneet pitkän aikavälin tavoitteena. Samalla ratkeaisi lähidemokratian ongelma.
Huomenna Espoon valtuusto siis päättää lausunnosta metropoliesiselvitykseen. Vihreiden mielestä lausuntoa pitäisi viilata siten, että fokus käännetään metropoliratkaisun ensisijaisuuden korostamiseen kuntaliitosten haikailun sijaan.
Se olisi Espoolta tärkeä viesti: Haluamme rakentaa Helsingin seudusta toimivan ja demokraattisen, kansainvälisesti houkuttelevan ja kaikkien asukkaiden yhteisen metropolin.