Reilu kauppa 27.3.2014

Reilun kaupan kaupunki Espoota juhlistamassa kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä, kannatustyöryhmän puheenjohtaja Tiina Elo, Reilun kaupan koordinaattori Helena Kyrki ja elinkeinojohtaja Tuula Antola.

Viime torstaina juhlittiin 5-vuotiasta Reilun kaupan kaupunki Espoota Omnian ravintola Henricuksessa. Tunnelma oli juhlava ja vieraina suuri joukko espoolaisia Reilun kaupan kumppaneita ja yhteistyötahoja, niin yritysten, oppilaitosten, seurakuntien kuin järjestöjen edustajia. Ja tietysti Reilun kaupan kaupungin kannatustyöryhmän jäsenet sekä Reilu kauppa ry:n edustajat.

Juhlaa emännöi elinkeinojohtaja Tuula Antola ja avajaissanat lausui kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä. Kaupunginjohtaja korosti Reilu kaupan sopivan hyvin Espoon arvoihin ja tavoitteisiin, vastuullisuuteen ja kumppanuuteen. Hän vakuutti myös tehneensä oman osansa kahvin juonnin osalta.

Juhlassa halusimme korostaa paitsi kaupungin roolia, myös yritysten merkitystä Reilun kaupan edistäjinä. Reilu kauppa kasvaa, kun tuotteiden ostaminen tehdään helpoksi.

Johtaja Ari Akseli Ruokakesko Oy:stä kertoi, miten on ollut tekemässä Reilusta kaupasta menestystä K-kaupoissa. Kun tuotteita on systemaattisesti tuotu kauppojen hyllyille ja Pirkka-sarjaan, on hinnat saatu kohtuullisiksi ja myyntivolyymejä kasvatettua. Suosikkeja ovat Reilun kaupan banaanit ja ruusut. Reilu kauppa on keskeinen osa Keskon yhteiskuntavastuuta ja tuottanut merkittävää tulosta. Hatunnosto Arille pitkäjänteisestä työstä reilumman maailman puolesta!

Yrittäjä Sanna Karhumäki Fair Solutionsista puolestaan kertoi perustaneensa Reilun kaupan tuotteita myyvän kaupan Kauklahteen, koska haluaa tehdä oman osansa paremman maailman puolesta. Sanna kertoi, että kauklahtelaiset ovat ottaneet kaupan hyvin vastaan ja kysyneet, mitä itse voisivat tehdä. Sannan yrityksessä halu auttaa kehitysmaiden tuottajia luo myös hienolla tavalla yhteisöllisyyttä espoolaiseen kylään. Think global, act local!

Omassa puheenvuorossani totesin kaupunginjohtajan tapaan, että Reilun kaupan kaupungin arvonimi sopii loistavasti Espoon arvoihin. Espoo korostaa kumppanuutta ja haluaa olla vastuullinen edelläkävijä. Reilu kauppa on globaalia vastuullista kumppanuutta, joka antaa kasvot ja tarinan arkisille valinnoillemme. Se on myös hyvin tuotteistettu ja luotettava konsepti vastuullisten hankintojen tekemiseen.

Reilun kaupan kaupunki Espoo -hanke sai alkunsa hyvän kumppanuuden merkeissä, kun valtuustoaloite jätettiin kaikkien valtuustoryhmien puheenjohtajien nimissä. Arvonimen hakeminen hyväksyttiin valtuustossa laajalla enemmistöllä ja se antoi hyvän pohjan reilun kaupan työlle Espoossa.

Espoo Cateringin on toiminut alusta asti aktiivisesti Reilun kaupan puolesta. Kahvi vaihdettiin reiluun heti kaikissa toimipisteissä ja viidessä vuodessa kahvia on juotu 5,4 miljoonaa kupillista. Suuri kiitos kuuluu ruokapalveluiden suunnittelija Riitta Kotilaiselle, joka on ollut mukana alusta asti kannatustyöryhmän jäsenenä, hankkinut uusia Reilun kaupan tuotteita myyntiin ja viestinyt aktiivisesti koko henkilökunnalle.

Reilu kauppa on espoolaisille tuttu: 96% tuntee merkin ja 73% on ostanut Reilun kaupan tuotteita viimeisen puolen vuoden aikana. 75% luottaa siihen, että Reilu kauppa toimii eli edistää viljelijöiden etua.

Mutta: Vain 17% tietää, että Espoo on Reilun kaupan kaupunki. Reilun kaupan kaupungin arvonimen tunnettuus kasvaa, kun kaikki espoolaiset toimijat ottavat asian omakseen. Kaupunki toimii tässä hyvänä kumppanina. Tarvitsemme mukaan kauppojen ja kahviloiden lisäksi espoolaiset yritykset, seurakunnat (suomenkieliset ovat kaikki jo Reilun kaupan seurakuntia!), Martat, urheiluseurat ja muut seurat sekä koulut ja päiväkodit.

Espoo on rakentanut vahvaa kansainvälistä imagoa erityisesti Aalto-yliopiston ja Otaniemen-Keilaniemen innovaatiokeskittymän, Innovation Gardenin, ympärille. Globaali vastuu ja Reilu kauppa sopivat hyvin myös tähän kokonaisuuteen, kun näytämme rohkeasti esimerkkiä ja vaadimme reiluja pelisääntöjä maailman markkinoille kaikessa bisneksessä. Ollaan ylpeitä Reilun kaupan kaupungin arvonimestä ja näytetään se ulospäin!

Espoo on mukana vielä tämän vuoden kestävässä Reilu kauppa ry:n EU-hankkeessa, jonka ansiosta meillä on kokopäiväinen Reilun kaupan koordinaattori. Kiitos Helena Kyrkille loistotyöstä. Itse jatkan hyvillä mielin kannatustyöryhmän puheenjohtajana.