Tänään kaupunginhallituksessa keskustelutti odotetusti Suomenoja. Muista asioista nostettakoon henkilövalinnat. Muuten päätettiin esityksen mukaan, lista avattuna löytyy täältä.

– Valtuuston puheenjohtajan ja varapuheenjohtajien vaali (Kv-asia)

Meillä valtuuston puheenjohtajuus ensi vuonna ja nuijan varteen tarttuu Jyrki Kasvi. Varapuheenjohtajina toimivat Markus Torkki (kok) ja Arja Juvonen (ps).

– Kaupunginhallituksen ja sen jaostojen vaali (Kv-asia)

Perussuomalaisilta kaupunginhallitukseen varsinaisiksi jäseniksi tulevat Teemu Lahtinen (3. varapj.) ja Kurt Byman, varoiksi Jonna Löflund ja Seppo Huhta. Demarit valitsevat omansa lauantaina.

– Liikunta- ja nuorisopalvelujen merellinen ulkoilu -yksikön toiminnan tarkastuksessa havaittujen puutteiden johdosta tehtävät toimenpiteet

Asiasta päätettiin kaupunginjohtajan pohjaesityksen mukaan siten muutettuna, että kurinpitotoimiin kehotettiin kaupunginjohtajaa liikunta- ja nuorisotoimen johtajan sijaan. Kaupunginjohtaja itse muutti esityksensä tähän muotoon.

Lisäksi kaupunginjohtaja lisäsi selostusosaa käydyn keskustelun pohjalta seuraavan kappaleen:

”Liikunta- ja nuorisopalvelujen merellinen ulkoilu -yksikön toiminnan tarkastuksessa havaittujen puutteiden johdosta selvitetään, hoidetaanko kaupungin muissa yksiköissä kilpailutukset asianmukaisesti ja noudatetaanko niissä hankintalakia. On myös syytä selvittää johtamisjärjestelmien toimivuus ja vastuut.”

Ulkoisen tarkastuksen käynnistäminen on nyt kaupunginjohtajan ja reviisorin vastuulla. Kaikki olimme yhtä mieltä siitä, että tarkastus on tehtävä niin laajana, että kaikkiin avoimiin kysymyksiin saadaan vastaukset.

Johtopäätöksiä tehdään sitten kun meillä on käytössä ulkoisen tarkastuksen ja poliisitutkinnan tulokset.

Nyt on valmistelu sillä tasolla, mitä olisi odotettu jo syksyllä, kun epäkohdat tulivat ilmi. Ulkoiselta tarkastukselta odotetaan nyt paljon ja poliisitutkinnat toivottavasti tuovat selvyyden veneyrittäjä Massimo Carbonen kohteluun.

Sisäinen tarkastus paljasti, että kaupungin hankintojen lainmukaisuutta on tarpeen selvittää laajemminkin. Samoin johtamis- ja vastuukysymyksiä.

Kaupunginjohtajalla on nyt näytön paikka, että saadaan kaupungin toiminnot asianmukaisiksi ja luottamus palautettua. Kaupunginhallitus tekee oman osansa ja valvoo. Kirjoitin Suomenojasta vielä oman postauksen.