(Julkaistu Länsiväylässä 4.1.2017)

Länsiväylä uutisoi, että vihreiden kesken olisi erilaisia odotuksia metron käyttöönoton suhteen. Olemme täysin yksimielisiä siitä, että metron liikkeellelähtöä on saatu odottaa jo aivan turhan kauan.

Sirpa Hertell kertoi Länsiväylässä (LV 17.12.2016), että HSL:n hallitusta informoitiin joulukuun kokouksessa, että metron liikennöinti kannattaisi aloittaa vasta siinä vaiheessa kun päästään ajamaan Matinkylään asti. Tapiolan Vihreät ovat puheenjohtaja Tiina Elon johdolla vaatineet, että liikennöinti Tapiolaan asti tulisi aloittaa heti kun rata siltä osin on valmis.

Arvioitaessa metron käynnistämistä, punnitaan ennen kaikkea matkustajien tarpeet, tiedottamisen tehokkuus ja päällekkäisen liikennöinnin kustannusvaikutukset. Kaupunkien ei pidä tässä kohdassa pyrkiä säästämään vaan tärkeintä on, että metrolle saadaan hyvä startti. Se alkaako metro liikennöidä ensin Tapiolaan ja vasta myöhemmin Matinkylään päätetään HSL:n hallituksessa heti kun länsimetro on valmistunut. Päätöstä tehtäessä kuunnellaan tulevan länsimetron käyttäjiä koko radan varrella. Suoria bussilinjoja kannattaa joka tapauksessa ajaa parin kuukauden ajan yhtä aikaa metron kanssa, näin meneteltiin myös 1982 kun itämetron liikennöinti alkoi.

Tärkeintä on, että alusta alkaen informaatio muutoksista on selkeää ja joukkoliikenne sujuu ongelmitta. Sujuvan ja edullisen joukkoliikenteen ja sen hyvän palvelutason saavuttamiseksi olemme tehneet tehneet yhdessä töitä jo vuosikausia, ja teemme jatkossakin.

Sirpa Hertell
Kaupunginvaltuuston 1. vpj (vihr.)

Tiina Elo
Kaupunginhallituksen 1. vpj (vihr.)