Osallistuin tänä vuonna ensi kertaa Porin SuomiAreenaan. Aurinkoinen sää helli suurimman osan ajasta ja kesäinen Pori näytti parhaat puolensa. Päivät olivat täynnä tärkeitä keskusteluja, kiinnostavia tilaisuuksia ja mukavia tapaamisia.
SuomiAreena alkoi osaltani keskiviikkoaamuna Plan Suomen valokuvanäyttelyn avajaisissa. Saimme kuulla ilmastonmuutoksen vaikutuksista tyttöjen oikeuksiin. Plan Suomi tekee tärkeää työtä kehittyvien maiden lasten ja tyttöjen oikeuksien puolesta. Ilmastonmuutos on myös ihmisoikeuskysymys ja se heikentää erityisesti tyttöjen ja naisten asemaa. Kun ilmastonmuutos aiheuttaa kuumuutta ja kuivuutta ja lisää epätyypillisiä sääilmiöitä, kehittyvien maiden maatalous kärsii. Kun maatalous kärsii, monen tytön koulunkäynti katkeaa perheen rahapulaan. Kouluttamattomat tytöt taas joutuvat usein aivan liian nuorina naimisiin ja tulevat jo lapsina äideiksi.
Planin lastenhallitus oli aktiivisesti mukana tapahtumassa. Oli hienoa kuulla, että nimenomaan lastenhallitus esitti aikanaan painokkaasti ilmastonmuutoksen nostamista Plan Suomen strategiaan. Nyt Plan Suomi tekee työtä sen eteen, että aihe nousisi vahvasti myös kansainvälisen Planin agendalle. Hyvä, lapset ja nuoret!
Vihreiden puoluepäivää vietettiin torstaina. Toimittaja Ina Mikkola juonsi vihreiden puoluepäivän tilaisuuden. Lavaohjelmassa kuultiin tuoreiden kansanedustajien seitsemän ratkaisua kestävään Suomeen. Nostin omassa puheenvuorossani esiin puurakentamisen. Hallitusohjelmassa linjataan puurakentamisen tuplaamisesta tämän halituskauden aikana. Tämän tavoitteen toteuttamiseksi on ryhdyttävä nyt hommiin. Lue koko pitch tämän tekstin lopusta.Lavahjelman jälkeen kävin päivystämässä puolueen teltalla yhdessä paikallisten vihreiden aktiivien kanssa. Vihreiden ständi kiinnosti ja hyviä keskusteluja riitti.Puoluepäivän ilta kului Vihreiden naisten feministisissä puutarhajuhlissa. Oli ilo tavata uusia ja vanhoja satakuntalaisia vihreitä, jotka tulivat paikalle olivat luoneet hienot puitteet vihreälle päivälle.
Ensikokemus SuomiAreenasta oli positiivinen. Tapahtuma luo oivat puitteet verkostoitua, syventyä itselle tärkeisiin teemoihin ja tavata eri alojen ihmisiä rennossa ilmapiirissä. Oli myös hauska tavata vihreitä toimijoita ympäri Suomen. Paljon jäi reppuun eväitä eväitä syksyllä jatkuvaan eduskuntatyöhön.
Porin seudun vihreiden puheenjohtaja Juuli Ojansuu toimi emäntänä Vihreiden naisten feministisissä puutarhajuhlissa museotalo Toivon viehättävässä pihapiirissä.Hallitusohjelman tiimoilta tapasin Porissa useita asumisen ja rakentamisen ammattilaisia ja asiantuntijoita niin järjestöistä kuin yrityksistäkin. Hyviä keskusteluja muun muassa vuokra-asumisesta, rakentamisen ekologisista ja sosiaalisista kehittämistarpeista ja asuntomarkkinoiden toimivuudesta. Lisäksi tapasin ilmasto-, koulutus- ja kehityspolitiikan sekä terveydenhuollon toimijoita.
Kaksinkertaistetaan puun käyttö rakentamisessa
(Pitchaus vihreiden puoluepäivän lavaohjelmassa)
Tiesittekö, että rakentaminen ja rakennukset tuottavat yli kolmanneksen Suomen kasvihuonekaasupäästöistä.
Ei siis ole samantekevää, mitä materiaaleja rakentamiseen käytämme.
Yksi keino vähentää rakentamisen ilmastopäästöjä on puurakentamisen lisääminen.
Puuta kannattaa suosia rakennusmateriaalina ilmasto- ja ympäristösyistä:
- Puurakentamisen hiilijalanjälki on pieni koko rakentamisen elinkaaren aikana. Esimerkiksi energiankulutus on pienempi kuin betonilla tai teräksellä.
- Puurakennukset sitovat tehokkaasti hiiltä ja toimivat näin hiilivarastoina.
- Puu on uusiutuvana luonnonvara ekologinen rakennusmateriaali, joka on monen mielestä myös miellyttävä.
Positiivisten ympäristövaikutusten lisäksi puun käytöllä on myös positiivisia talous- ja työllisyysvaikutuksia:
- Puurakentaminen lisää puutuotteiden jalostusarvoa ja sitä kautta työllisyyttä. Käytetään siis meidän vihreää kultaa fiksummin.
- Puurakentamisesta voidaan kehittää Suomelle kilpailukykyinen vientituote.
- Paikallisen puun käyttö on hyvä keino kasvattaa alueen taloutta ja elinvoimaa.
Puurakentamisen edistämisessä kuten kaikessa metsien käytössä on huomioitava kestävä metsätalous ja luonnon monimuotoisuus. Lähtökohdan tulee olla, että rakentamiseen käytettävä puu on vastuullisesti tuotettua.
Puisia pientaloja me osaamme Suomessa jo rakentaa, nyt on aika ryhtyä rakentamaan isosti puukerrostaloja. Ja lisätä puun käyttöä julkisessa rakentamisessa.
No miten tämä tehdään, miten me saamme puurakentaminen vähintään tuplattua seuraavan neljän vuoden aikana. Tarvitsemme:
- lisää osaamista panostamalla tutkimukseen, tuotekehitykseen ja täydennyskoulutukseen
- ohjaavaa sääntelyä, esimerkiksi rakennusmääräyksillä pitää ohjata pienentämään hiilijalanjälkeä ja julkisessa rakentamisessa on aina tutkittava puurakentamisvaihtoehto
- taloudellisia porkkanoita, kuten korotetut käynnistysavustukset valtion tukemaan asuntotuotantoon osana MAL-sopimuksia
Muun muassa näillä keinoin me Vihreät haluamme tehdä Suomesta vastuullisen puurakentamisen mallimaan.
Kiitos!