Vesilintujen kannat ovat pitkään heikentyneet ja useat lajit ovat muuttuneet uhanalaisiksi. Tilanteen huomioon ottaen on käsittämätöntä, että vesilintujen ruokintametsästys, jossa vesilintuja houkutellaan ruoalla ammuttavaksi, on edelleen sallittua.

Ruokintametsästyksessä lintuja saatetaan houkutella käyttämällä syöttinä jopa tuhansia kiloja viljaa, jolloin metsästäjän saaliiksi kertyy helposti satoja lintuja. Tällainen metsästys ei ole millään tavalla eettistä tai ekologisesti kestävää.

Pahimmillaan ruokintametsästys johtaa siihen, että syöteillä houkutellaan tapettavaksi läheisillä luonnonsuojelualueilla kasvaneet vesilinnut. Näin on käynyt myös sellaisten alueiden läheisyydessä, joiden perustamisen syy on nimenomaan alueen vesilintukantojen heikko tila, ja joilla on tehty valtion rahoittamia elinympäristön kunnostustoimia. Tässä ei ole mitään järkeä.

Ruokintametsästyksellä on todennäköisesti negatiivisia vaikutuksia myös elinvoimaisempien lajien kantoihin. Ruokintametsästyksessä saalismäärät ovat niin suuret, että ne voivat ylittää lähialueen vesilinnuille syntyvien poikasten määrän jopa moninkertaisesti.

Metsästyskuolleisuuden vähentäminen on yksinkertainen ja nopea tapa auttaa ahdingossa olevia lajeja. Ruokintametsästyksen kieltoa tuetaan laajasti paitsi luonnonsuojelujärjestöjen ja viranomaisten keskuudessa, myös metsästäjien taholta. Metsästäjistä yli puolet vastustaa voimakkaasti vesilintujen ruokintaan perustuvaa metsästystä ja vain alle 10 % pitää sitä suuressa määrin tai täysin hyväksyttävänä.

Vesilintukantojen heikentymisen lisäksi ruokintametsästys aiheuttaa myös muuta haittaa. Se kasvattaa lintuinfluenssan ja muiden taudinaiheuttajien tarttumis- ja leviämisriskiä ja voi aiheuttaa rehevöitymistä, vesistöjen tilan heikentymistä sekä ylläpitää haitallisten vieraspetojen kantoja. Merkittävien haittavaikutusten luulisi painavan vaakakupissa enemmän kuin pienen joukon halu ampua huvin vuoksi mahdollisimman helposti mahdollisimman paljon vesilintuja. 

Jätin 18.10.2024 eduskunnassa lakialoitteen ruokintametsästyksen kieltämiseksi. Aloitteella lisättäisiin metsästyslakiin kohta, joka kieltää ruokinnan käytön houkuttimena vesilintujen metsästyksessä. Riistapeltoja tai vastaavia riistaeläimille suojaa antavia ja luonnon monimuotoisuutta vahvistavia rakenteita ei aloitteessani kuitenkaan kiellettäisi.

Lakialoite kokonaisuudessaan löytyy eduskunnan sivuilta.