Arvoisa puhemies,

Kun puhumme sisäisestä turvallisuudesta – ja turvallisuudesta ylipäätään – puhumme siitä, miten pystymme takaamaan arvokkaan ja hyvän elämän jokaiselle täällä asuvalle. Puhumme siitä, että jokainen voi luottaa saavansa apua viranomaisilta kun sitä tarvitsee. Puhumme siitä, että jokainen voi kävellä ulkona pelkäämättä väkivaltaa, häirintää tai solvauksia. Puhumme siitä, että jokainen voi kokea olevansa arvokas ja tärkeä osa tätä yhteiskuntaa.

Turvallisuusympäristömme on muuttunut ja se haastaa uudella tavalla myös sisäisen turvallisuuden viranomaisia. Erityisesti tällaisena aikana mitataan kykymme nähdä turvallisuus laajasti.

Turvallisuusympäristön koventuessa puhe on kuitenkin keskittynyt vain kovaan turvallisuuteen. Vihreät pitää huolestuttavana sitä, että sisäisen turvallisuuden selonteko on kokonaisuudessaan lähtökohdiltaan varsin uhkakeskeinen – suorastaan alarmistinen. Hallitus käyttää selontekoa uhkakuvien maalaamiseen, ja turvallisuuden juurisyyt uhkaavat jäädä vallalla olevan uhkiin keskittyvän turvallistamispuheen alle. 

Liian ohuelle huomiolle jää, että syrjäytyminen, sosiaalinen pahoinvointi ja moniongelmaisuus ovat yhä sisäisen turvallisuuden suurimpia uhkia. Vihreiden mielestä Suomen sisäisen turvallisuuden politiikan tulee perustua ennen kaikkea ongelmien ennaltaehkäisyyn. Mahdollisimman moni tapaturma, onnettomuus, rikos ja muu häiriö on kyettävä estämään ennalta. Se on paitsi taloudellisesti järkevää, ennen kaikkea inhimillisesti kestävää.

Fokuset bör ligga på att ta itu med de bakomliggande orsakerna, såsom bekämpning av fattigdom och ojämlikhet, höjning av sysselsättnings- och utbildningsnivån samt säkerställning av välfärd och människors delaktighet.

Att komma åt de bakomläggande orsakerna till säkerhetsproblem kräver insatser från hela samhället.

Leikkaamalla perusturvasta, lastensuojelun jälkihuollosta, nuorisotyöstä, sosiaali- ja terveyspalveluista, kotoutumisesta ja ennaltaehkäisevää työtä tekeviltä järjestöiltä Orpon hallitus syventää ongelmia niiden ennaltaehkäisyn sijaan. Mikään määrä poliiseja ei riitä, jos annamme osattomuuden kasvaa.

Arvoisa puhemies,

Kuten sisäisen turvallisuuden selonteossakin todetaan: Suomen sisäisen turvallisuuden politiikan tärkeimpänä päämääränä on varmistaa, että Suomi on luottamuksen yhteiskunta, jossa toteutuvat turvallisuus ja oikeudenmukaisuus kaikissa oloissa.

Sisäistä turvallisuutta tuottavat ihmiset: rajavartijat, hätäkeskuspäivystäjät, pelastajat, poliisit, sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset. Heille on turvattava riittävät resurssit, jotta he jaksavat tehdä tärkeää työtään.

Yhtälailla sisäistä turvallisuutta tuottavat varhaiskasvattajat, opettajat, koulukuraattorit ja nuorisotyöntekijät, jotka joka päivä työssään pyrkivät huolehtimaan siitä, että kukaan ei joudu syrjään.

Vaikka sisäisen turvallisuuden selonteossa nostetaan esiin keskeisen tärkeitä turvallisuusteemoja, siinä ei riittävästi tunnisteta, millaista peruuttamatonta vahinkoa Orpon hallituksen kylmä leikkauspolitiikka sisäiselle turvallisuudelle aiheuttaa. Hallitus, joka peräänkuuluttaa vahvaa varautumista ja kokonaisturvallisuutta, leikkaa juuri niistä perusasioista, joilla vahvaa yhteiskuntaa rakennetaan: sosiaaliturvasta, terveydenhuollosta, koulutuksesta, kotoutumisesta.

Sisäistä turvallisuutta lisätään puuttumalla ylisukupolviseen huono-osaisuuteen ja ongelmien juurisyihin – ei luomalla lisää pahoinvointia ja näköalattomuutta. Sisäistä turvallisuutta lisätään rakentamalla luottamusta – ei kylvämällä eripuraa ja lisäämällä polarisaatiota.

Vihreät haluaa, että Suomi on jatkossakin maailman turvallisin maa kaikille ihmisille ja ihmisryhmille.Siksi tulemme jatkossakin korostamaan, että sisäisen turvallisuuden keskeinen perusta on, että pidämme kaikki mukana ja rakennamme yhteiskuntaa, johon jokainen voi kokea kuuluvansa ja jota jokainen pitää vaalimisen ja puolustamisen arvoisena.