Kaiken politiikan – myös suurpetopolitiikan – lähtökohtana tulisi olla tutkittu tieto.
Susi on uhanalainen laji. Sen metsästäminen vaarantaisi Suomen susikannan selviämisen pidemmällä aikavälillä.
Orpon hallituksen johdolla käyty keskustelu suden ympärillä valitettavan kaksinaamaista. Yhtäältä väitetään, että suden suotuisa suojelutaso ei hallituksen päätöksillä ja kiintiömetsästyksellä vaarannu, toisaalta nimenomaan sanotaan suoraan, että susien määrää halutaan vähentää.
Susia oli Suomessa Luonnonvarakeskusen arvion mukaan viime maaliskuussa noin 430 yksilöä. Asiantuntija-arvioiden mukaan suotuisan suojelun minimitaso olisi noin 500 sutta. Päästäkseen metsästämään susia, hallitus on nyt omalla päätöksellään päättänyt vailla kestäviä perusteita suotuisan suojelutason viitearvoksi 273 yksilöä. Tämän viitearvo tullaan EU:ssa vielä arvioimaan.
Vaikka susi siirrettäisiinkin EU:n luontodirektiivin liitteeseen V, meillä on edelleen velvollisuus huolehtia siitä, että lajin suotuisan suojelun taso ei vaarannu. Ajatus, että jotkin muut asiat kuin lajien suojelu olisivat keskeisin tekijä metsästyksen rajoitusten sääntelyssä, on luontodirektiivin perustarkoituksen vastainen. EU:n tuomioistuin on todennut, että suojelustatuksen on perustuttava ekologisiin kriteereihin, ei sosioekonomisiin tekijöihin. Myöskään kokonaisten laumojen poistaminen ja susivapaiden vyöhykkeiden perustaminen ei ole yhteensopiva luontodirektiivin ja Bernin yleissopimuksen lakisääteisten velvoitteiden kanssa.
Hallituksen lakiesitys suden kiintiömetsästyksen mahdollistamiseksi osoittaa piittaamattomuutta tutkitusta tiedosta ja uhanalaisten lajien suojelemisesta.
Kannanhoidollista metsästystä eli kiintiömetsästystä perustellaan suden aiheuttamien vahinkojen vähentämisellä sekä sillä, että metsästys parantaisi suden sosiaalista hyväksyttävyyttä. Kumpikaan perustelu ei ole kestävä.
Kun kiintiömetsästystä edellisen kerran kokeiltiin, susilaumoja hajosi metsästyksen seurauksena ja hajonneiden laumojen susiyksilöt hakeutuivat lähemmäs ihmisasutusta. Kiintiömetsästys saattaa siis jopa lisätä suden hakeutumista ihmisen lähelle, jolloin suden tilanne heikkenee, mutta haittoja ei saada vähennettyä.
On tärkeää muistaa, että jo nyt vaaraa tai häiriötä aiheuttavien susien tappaminen on tarpeen vaatiessa mahdollista poikkeusluvalla. Tämä on perusteltua ja lupaprosessien on oltava sujuvia, jotta reagointi onnistuu tarvittaessa viivytyksettä. Huolestuttavaa kuitenkin on, että Suomen luonnonsuojeluliiton tarkastelun mukaan merkittävä osa poikkeusluvista on tänä vuonna myönnetty ilman lainmukaisia perusteita. Tämä herättää kysymyksiä järjestelmän luotettavuudesta.
Suden kiintiömetsästystä perustellaan myös suden sosiaalisen hyväksyttävyyden lisäämisellä. Esimerkiksi Luontopaneeli on kuitenkin todennut, ettei tästä ole näyttöä. Sen sijaan on olemassa näyttöä siitä, että uhanalaisten eläinten metsästyksen salliminen toimii poliittisena viestinä siitä, että uhanalaisen lajin metsästäminen – myös salametsästys – on hyväksyttävää.
Susikeskustelussa korostuu voimakkaasti vain kiintiömetsästyksen aloittaminen eikä muita haittoja vähentäviä toimia haluta ottaa huomioon.
Suden aiheuttamia haittoja kotieläimille voidaan torjua muun muassa petoaidoilla, karkottimilla ja laumanvartijakoirilla. Näitä keinoja on suunniteltu ja pilotoitu Luonnonvarakeskuksen johtamassa SusiLIFE-hankkeessa, jonka tulokset ovat olleet hyviä. SusiLIFE-hankkeessa on etsitty muitakin keinoja ihmisen ja suden rauhanomaisen rinnakkaiselon parantamiseen. Yksi kokonaisuus on keskittynyt susipelkojen lieventämiseen. Keinoina ovat olleet esimerkiksi petoyhdyshenkilöiden koulutus ja tiedon lisääminen.
Nyt olisi tärkeintä keskittyä siihen, että löydämme kestävät ratkaisut ihmisen ja suden rinnakkaiseloon. Sitä varten tarvitsemme tutkimusta ja tutkittuun tietoon perustuvaa viestintää, sekä tiivistä avointa vuorovaikutusta tutkijoiden, eri sidosryhmien ja susista huolestuneiden kansalaisten välillä.
On tärkeää, että ihmisten huolet on otettava vakavasti. Niihin ei kuitenkaan pidä reagoida pelkoa lietsomalla tai vaatimalla metsästyksen lisäämistä, vaan edellä mainitsemillani keinoilla.
Sudesta on myös hyötyä. Susi, kuten ilveskin, säätelee hirvieläinkantoja, joiden kasvu – erityisesti valkohäntäpeurojen ja metsäkauriiden valtava runsastuminen – on lisännyt liikennevahinkoja, edistänyt punkkien leviämistä ja aiheuttanut merkittäviä metsätalouden tuhoja, joista on kannettu huolta myös täällä eduskunnassa.
Susikeskustelussa ohitetaan usein se tärkein: susi on tärkeä osa suomalaista luontoa ja ekosysteemejä. On hienoa ja arvokasta, että meillä on Suomessa edelleen susia, ja että susikanta on jopa elpymässä.
Meidän tehtävämme on pitää huolta siitä, että kanta säilyy elinvoimaisena myös tulevaisuudessa.
Tuoreen kyselytutkimuksen mukaan yli 60 prosenttia suomalaisista suhtautuu epäillen susien kiintiömetsästykseen nykytilanteessa. Vain neljäsosa vastaajista kannattaa metsästyksen aloittamista. Tämä voi olla yllättävä tulos, kun seuraa eduskunnan intoa sudenmetsästykseen. Itse en ole yllättynyt. Suomalaiset ovat viisasta luontokansaa. Me tiedämme, että susi kuuluu Suomen luontoon ja että luontokato etenee, jos emme onnistu suojelemaan luontoa.