Huippututkijoiden mukaan maapallo on siirtymässä aikaan, jossa ilmasto ei enää tue ihmiskunnan selviytymistä. Jos annamme keikahduspisteiden ylittyä, ilmaston kuumenemista on yhä vaikeampi pysäyttää. Yksi mahdollisesti käynnissä olevista keikahduksista on Pohjois-Atlantin Amoc-merivirran heikentyminen. 

Tässä tilanteessa Suomen on tehtävä osansa ilmaston kuumenemisen hillitsemiseksi. Muu olisi yksinkertaisesti vastuutonta tulevia sukupolvia kohtaan. Suomi on sitoutunut olemaan hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä ja hiilinegatiivinen pian sen jälkeen. Hiilineutraalius on syystä kirjattu ilmastolakiin, ja myös Orpon hallitus on omassa ohjelmassaan siihen sitoutunut. 

Koko hallituskauden ajan Orpon hallituksen vastaus ilmastokritiikkiin on ollut, että Energia- ja ilmastostrategiassa kuvataan keinot, joilla Suomen hiilineutraaliustavoite saavutetaan. Vuosien viivyttelyn jälkeen hallitus antoi eduskunnalle paperin, joka on toimenpiteiden osalta täysin riittämätön. 

Näyttää siltä, että hiilineutraaliustavoitetta ei vakavasti ole haluttukaan tavoitella. Tämä on todella surullinen summaus Orpon hallituksen ilmastopolitiikasta. Esimerkiksi liikenteen osalta hallituksen hyvin vaatimaton keinovalikoima ei riitä edes puoliksi kattamaan hallituksen omilla toimillaan aiheuttamaa päästöjen kasvua. Ilmastovuosikertomuksen mukaan Orpon hallituksen vahtivuorolla liikenteen päästöt ovat kasvaneet 0,4 Mt.

Maankäyttösektorin hiilinielujen osalta Orpon hallitus on ollut silmiinpistävän toimeton. Vaikka maankäyttösektorin hiilinielu on romahtanut ja vaikka on selvää, ettei nielutavoitetta voida saavuttaa ilman hakkuiden maltillistamista, on hallitus neliraajajarrutuksessa. Tämä tulee kalliiksi tuleville sukupolville.

On oireellista, että sen sijaan, että olisi keskitytty tekemään riittäviä toimia päästöjen vähentämiseksi ja hiilinielujen vahvistamiseksi, hallituksen sisältä on toistuvasti kyseenalaistettu hiilineutraalius ja vaadittu ilmastolain vesittämistä. Vihreissä pidämme tällaista ajattelua vastuuttomana, lyhytnäköisenä ja myös taloudellisesti haitallisena. Ilmaston kuumenemisen edessä on vetkuteltu jo aivan liian kauan, eikä silmien sulkeminen tai peräpeiliin katsominen nyt auta. On surkeaa, että Orpon hallitus näyttää olevan luovuttamassa ennen, kuin on edes kunnolla yritetty. Esimerkiksi metsien ja turvemaiden päästöille ei ole vielä edes yritetty tehdä juuri mitään. 

Hiilineutraalius on edelleen käden ulottuvilla, mutta se edellyttää tosiasioiden tunnustamista ja toimeen tarttumista. Vihreä eduskuntaryhmä on koonnut hiilineutraaliuspaketin, joka osoittaa, että Suomesta on edelleen täysin mahdollista tehdä hiilineutraali. Tässä muutamia vihreiden esittämiä keinoja myös hallituksen käyttöön:

  • Luovutaan ympäristölle haitallisista yritystuista ja vapautetaan sen myötä määrärahoja ilmastotoimiin.
  • Kiihdytetään päästökauppasektorin lupaavaa kehitystä helpottamalla uusiutuvan energian investointeja ja ottamalla käyttöön hallitusohjelman mukainen takaraja hiilen päästämiselle ilmakehään isoista teollisista lähteistä.
  • Vähennetään liikenteen ja maatalouden päästöjä tehokkaasti mm.  vauhdittamalla sähköistä liikennettä, vahvistamalla jakeluvelvoitetta, lisäämällä joukkoliikennettä sekä kasvattamalla kasvipohjaisen ruuantuotannon osuutta ja uudistamalla viljelymenetelmiä.
  • Vahvistetaan metsien ja maaperän nieluja merkittävästi muun muassa pidentämällä metsien kiertoaikoja, vähentämällä harvennuksia ja kohtuullistamalla hakkuutasoa sekä ennallistamalla turvemaita ja lisäämällä kosteikkoviljelyä.

On valitettavaa, että hallitus ei ole tässä vaikeassa taloustilanteessa ole ollut halukas käyttämään kustannustehokkaimpia ilmastotoimia eikä myöskään ole halunnut ottaa käyttöön toimia, joilla taloutta voitaisiin vahvistaa, kuten teollisen puunpolton verotukien poisto tai maankäytön muutosmaksu. Sen sijaan hallituksella on ollut varaa kalliisiin ja päästöjä lisääviin toimiin, kuten polttoaineveron alennus ja ainoita harvoja päästövähennystoimia on yritetty hakea sieltä, missä on kaikkein kalleinta eli teknisestä hiilensidonnasta.

Ilmasto- ja energiastrategia sinetöi sen, että Orpon hallitusta ei haittaa jättää koko ilmastopolitiikka ja ilmastotavoitteet seuraavien hallitusten harteille, kun se itse on neljän vuoden ajan laiminlyönyt tehtävänsä.