Jätin hallitukselle 18.9.2026 kirjallisen kysymyksen perinnebiotooppien ja luonnonlaidunten hoidon turvaamisesta.
Perinnebiotoopit eli kedot, niityt, nummet, hakamaat ja metsälaitumet ovat runsaslajisimpia elinympäristöjämme: niissä elää noin neljäsosa Suomen uhanalaisista lajeista. Samalla ne ovat uhanalaisimpia luontotyyppejämme, sillä 1960-luvun jälkeen niistä on hävinnyt yli 90 prosenttia. Ne säilyvät vain jatkuvalla hoidolla, käytännössä laiduntamalla. Kun karja lähtee, monimuotoisuus alkaa heiketä muutamassa vuodessa.
Hoito on rahoitettu maatalouden viisivuotisilla ympäristösopimuksilla. Nykyisellä CAP-kaudella 2023–2027 korvattava ala alettiin rajata aarin tarkkuudella, eikä perinnebiotooppien hoidon asiantuntijoita kuultu, kun rajaus lisättiin asetukseen. Varsinais-Suomessa, perinnebiotooppien tärkeimmällä alueella, sopimusala putosi neljänneksellä. Pois on rajattu etenkin saariston pienipiirteisiä kohteita ja perinnebiotooppeja ympäröiviä luonnonlaitumia. Syntyy kehä: nämä alat nousisivat vaadittuun arvoluokkaan vasta laidunnuksen myötä, mutta laidunnus ei käynnisty, koska ne eivät vielä täytä arvoluokkaa.
Hoitosopimuksissa oli keväällä 2025 noin 23 500 hehtaaria, kun Helmi-ohjelman tavoite on 52 000 hehtaaria vuoteen 2030 mennessä. Ympäristövaliokunta vaati kesäkuussa 2025 hallitukselta ratkaisuja ja esitti, että Suomi voisi Ruotsin tapaan hyväksyä sopimusalaan jossain määrin myös tukikelvottomia aloja.
Korvaustasojen korotus vuodesta 2026 alkaen on tarpeellinen, mutta se ei auta, jos kohteesta korvataan vain osa. Erityisesti saaristossa ja Lapissa, joissa eläinten kuljetus ja valvonta maksavat paljon, hoidosta ei jää katetta eikä laiduntajaa löydy. Myös Helmi-ohjelmalla kunnostettuja kohteita on jäänyt sopimusten ulkopuolelle, koska ne on heti raivauksen jälkeen tulkittu keskeneräisiksi – vaikka laidunnuksen pitäisi alkaa juuri silloin. Perinnebiotooppi ei ole koskaan ”valmis”.
Siksi kysyin hallitukselta, mihin toimiin se on ryhtynyt valiokunnan vaatimusten johdosta ja aikooko se hyväksyä mosaiikkimaisen laidunkokonaisuuden sopimusalaan yhtenä kohteena.
Maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah myöntää vastauksessaan 6.10.2026, ettei korvaustasojen korotus yksin riitä. Hänen mukaansa tarvitaan muita rahoitusratkaisuja arvokkaille kohteille, jotka eivät täytä CAP:n perinnebiotooppikriteerejä. Kaukana tilakeskuksista sijaitsevien kohteiden ongelmiin etsitään ratkaisua uuden rahoituskauden valmistelussa.
Mosaiikkimaisiin kokonaisuuksiin en saanut suoraa vastausta. Ministerin mukaan niiden hyväksymistä on arvioitava EU:n tukikelpoisuussääntöjen ja rahoitusoikaisuriskin kannalta. Komissio voi määrätä jäsenvaltiolle rahoitusoikaisun, jos valvonta ei tunnista tukikelvottomia aloja riittävän tarkasti, kuten Ruotsille on käynyt. Ympäristökorvausjärjestelmän kehittämistä arvioidaan seuraavan rahoituskauden valmistelussa.
On hyvä, että hallitus myöntää ongelman ja tarpeen rahoittaa myös CAP:n ulkopuolelle jääviä kohteita. Rahoitusoikaisuriski on otettava vakavasti, mutta se ei voi olla syy jättää ongelmaa ratkaisematta. Konkreettiset ratkaisut siirtyvät kuitenkin vuonna 2028 alkavalle rahoituskaudelle, ja siihen asti hoidettu ala voi yhä kutistua. Helmi-ohjelman tavoite ei odota, joten rahoitus on järjestettävä jo tällä kaudella.
Kysymys kokonaisuudessaan sekä ministerin vastaus löytyvät eduskunnan verkkosivuilta.