Julkisuuteen on tullut tietoja Googlen Haminan datakeskuksen työmaalla olevista epäkohdista. Vihreiden kansanedustaja Tiina Elo vaatii datakeskustyömaille tarkempaa valvontaa ja uutta lainsäädäntöä, jolla saadaan työhön liittyvä hyväksikäyttö loppumaan.

Julkisuuteen tulleiden tietojen mukaan Googlen Haminan datakeskuksen työmaalla on useita epäkohtia. Työntekijöille on huudettu, istuminen on kielletty ja työtuntimäärät ovat olleet kohtuuttomia. Myös ylityökorvausten maksamisesta on kieltäydytty.

– Datakeskukset voivat tuoda alueille mukanaan paljon kaivattuja työpaikkoja, mutta se ei voi tapahtua työntekijöiden oikeuksia polkemalla. Haminan datakeskuksen työmaalla tapahtuvat epäkohdat kuulostavat juuri sellaiselta työhön liittyvältä hyväksikäytöltä, joka on Suomessa huolestuttavalla tavalla yleistynyt esimerkiksi juuri rakennustyömailla, vihreiden kansanedustaja Tiina Elo toteaa.

Elo esittää tarkempaa viranomaisvalvontaa datakeskusten työmaille.

– Suomeen on tämän hetken tietojen mukaan tulossa merkittävä määrä jättimäisiä datakeskustyömaita. Niistä ei saa tehdä työoikeuksien villiä länttä, vaan nyt tarvitaan riittävää viranomaisvalvontaa, jolla epäkohtiin päästään puuttumaan heti kun niitä ilmenee, Elo sanoo.

Haminan datakeskuksella toimivat irlantilaiset yritykset työllistävät etenkin romanialaista työvoimaa.

– Työhön liittyvä hyväksikäyttö kohdistuu valitettavan usein nimenomaan ulkomaalaistaustaiseen työvoimaan. Pahinta siinä on, että tapaukset eivät välttämättä tule koskaan viranomaisten tietoon, koska työntekijät pelkäävät asemaansa. Vaikka väärinkäytöksiä tulee säännönmukaisesti esiin lukuisilla eri toimialoilla, suomalainen oikeusjärjestelmä on ollut aivan liian kyvytön puuttumaan niihin, Elo korostaa.

Elo esittää tilaajavastuun tiukentamista, viranomaisten toimivallan vahvistamista ja parempaa tukea työperäiselle työvoimalle.

– Ilmiö ei valitettavasti rajoitu vain datakeskustyömaihin. Siksi Suomeen tarvitaan kattavaa lainsäädäntöä, jolla työriistoon puututaan. Tilaajavastuun tulisi kattaa koko hankintaketju ja viranomisten valvonnan resurssien ja toimivallan tulisi olla nykyistä parempia. Myös tänne töihin tulevien tulisi saada nykyistä paremmin tukea ja tietoa oikeuksistaan, jotta he uskaltavat puuttua epäkohtiin, Elo esittää.