Korkea rakentaminen on akuuttina mielessä, kun kaupunkisuunnittelulautakunta eilen päätti korottaa Niittykummun metroasemakaavan tornirakennuksia 16 ja 24 kerroksisiksi.

Osallistuin tänään kaupungin järjestämään korkean rakentamisen periaatteet -seminaariin. Kiitos vihreiden valtuustoaloitteen Espooseen ollaan laatimassa periaatteita sille, minne ja millä tavalla korkeaa rakentamista Espooseen voidaan tehdä. Asia tulee kaupunkisuunnittelulautakunnan ja valtuuston käsittelyyn ensi vuoden puolella.

Seminaarissa esiteltiin valmisteilla olevaa konsulttityötä, jossa kartoitetaan perusteellisesti taustoja ja esitetään linjaukset Espoon korkean rakentamisen vyöhykkeistä, lähiympäristön suunnitteluohjeista sekä korkean rakentamisen ”ostoslistasta”.

Selvitys vaikuttaa monipuoliselta ja johtopäätökset relevanteilta. Korkeaan rakentamiseen suhtaudutaan terveen kriittisesti: On tarkkaan harkittava, mihin korkeat rakennukset sopivat niin maisemallisesti kuin toiminnallisesti ja arvioitava, miten ne edistävät kestävän kehityksen eri osa-alueita (taloudelline, sosiaalinen, ekologinen). Tähän harkintaan selvitys antaa hyvät eväät.

Olennainen fakta on, että alueen tiiviys ja rakennustehokkuus ei riipu rakentamisen korkeudesta. Kaikkein tiivein rakentamismalli on noin 100 x 100 m ruutukaava, jossa rakennuskorkeus noin 8 kerrosta. On siis vapaasti valittavissa, millaista kaupunkiympäristöä Espooseen halutaan.

Keskeinen lähtökohta laadukkaalle korkealle rakentamiselle on, että korkeassa rakennuksessa on jalusta, keskikohta ja huippu, joilla kaikilla on erilainen suhde ympäristöönsä. Erityisen olennaista on, mitä on korkean tornin juurella. Osana kaupunkimaista korttelia torni toimii katutilassa ihan eri tavalla kuin erillisenä pistetalona.

Espoossa korkean rakentamisen määritelmäksi ollaan ehdottamassa
– korkea rakennus yli 40 m korkea (noin 12 krs)
– hyvin korkea rakennus yli 80 m korkea (noin 24 krs)

Korkeita taloja saisi rakentaa 300 m säteellä juna- ja metroasemista.

Jotta voitaisiin varmistaa korkean rakentamisen laatu ja sopivuus ympäristöön, ehdotetaan ”Korkean rakentamisen ostoslistaa”. Ajatus on, että rakennusluvan ehtona on tietty määrä pisteitä listasta. Lisäksi olisi lista pakollisista kriteereistä.

Tässä joitakin poimintoja listalta:

– rakennuksessa useita, eri ihmisiä palvelevia toimintoja
– peruskerroksen kerroskorkeus vähintään 4 m joustavuuden lisäämiseksi
– asunnot muuntojoustavia
– asuinrakennuksessa laadukkaat yhteistilat
– rajat primäärienergian kokonaiskulutukselle
– oma uusiutuvan energian tuottovaatimus
– yläkerroksissa julkisia/kaupallisia toimintoja
– maantasosta vähintään 50% julkista/kaupallista tilaa

Pakolliseksi ehdoksi esitetään, että rakennuksesta on järjestettävä arkkitehtuurikilpailu tai rinnakkainen toimeksianto.

Pertti Maisala esitteli kiinnostavasti Espoon rakentamisen historiaa. Hän nosti esiin pointin, jonka jokainen autoton espoolainen tunnistaa: Urbaanin jalankulkumiljöön kehittäminen on ollut Espoossa heiveröistä. Espoolainen tapa on toteuttaa isoja hankkeita, jossa katumiljöön kehittäminen on jätetty hankkeen omistajalle.

Ulkomaiset vieraat esittelivät esimerkkejä ympäri maailman. Niitä katsellessa tuli kyllä mieleen, että Espoon kaupunkikeskukset ovat siinä määrin eri mittakaavassa, ettei korkealle rakentamiselle voi nähdä juurikaan tarvetta.

Huomio kiinnittyi myös siihen, että monet esimerkeistä olivat toimistorakennuksia. Espoossa korkeita rakennuksia suunnitellaan nimenomaan asumiseen.

Minusta Espoossa kannattaa korkeiden rakennusten sijaan rakentaa tiivistä viihtyisää kaupunkiympäristöä kaupunkikeskuksiin. Varsinkin kun voidaan osoittaa, että se on yhtä tehokasta kuin korkea rakentaminen. Ja vähän etäämmälle ydinkeskustoista tiivistä matalaa, joka sekin on yllättävän tehokasta.

Emme tarvitse monumentteja ja maamerkkejä, vaan viihtyisää ihmisenkokoista kaupunkia, jossa on erityisesti panostettu kiinnostavaan katutilaan ja jalankulkuympäristöön. Unohtamatta lähiluontoa, joka on espoolaisille erityisen tärkeä.