Kun ikääntyvän ihmisen toimintakyky alkaa heikentyä, tarvitaan monenlaista yksilöllistä tukea ja erilaisia palveluita. Hyvinvointivaltiossa nämä eivät voi olla riippuvaisia henkilön varallisuudesta tai läheisten ihmisten kyvystä ja mahdollisuuksista auttaa.

Eduskunta sai viime viikolla käsiteltäväkseen hallituksen esityksen, jonka keskeisenä tavoitteena on vahvistaa kotihoidon resursseja ja laatua, kehittää ikäihmisten asumisen välimuotoisia ratkaisuja ja palvelujärjestelmää, tehostaa omavalvontaa ja vanhuspalvelujen johtamista sekä ottaa käyttöön teknologisia ratkaisuja iäkkäiden ihmisten kotiin annettavissa palveluissa. 

Esitys on tärkeä jatko vanhuspalvelujen uudistamisen 1. vaiheelle, jossa asetettiin vanhuspalveluiden henkilömitoitus.

Suomessa asuu yli puoli miljoonaa 75 vuotta täyttänyttä henkilöä. Vuoden 2019 aikana kotihoitoa sai yhteensä 200 000 asiakasta. Kotihoito on, ja sen tulee jatkossakin olla, nopeasti asiakkaiden tarpeisiin reagoiva ja vastaava palvelumuoto.

Kaikille koti ei kuitenkaan ole turvallinen paikka. Erään arjen vanhustyötä tekevän mukaan työssä näkee jatkuvasti, kuinka oman asuntonsa vangiksi jäänyt ihminen, joka ei pärjää kotihoidon ja omaistenkaan tuen kanssa, rauhoittuu merkittävästi osastolla, jossa on vaihtuvien piipahtajien sijaan pysyvämpi ihmisyhteisö – ja väsyneen omaisen sijaan vuorotyössä olevat ammattilaiset. 

Käytännön päivittäisessä vanhustyössä näyttäytyvä ongelma on liian vähäinen pitkäaikaisen laitoshoidon paikkojen määrä. Muistisairaat tai fyysisesti hauraat vanhukset odottavat akuutti- ja kuntoutusyksikössä kuukausia, päivystys kuormittuu ja kotona tai palvelutalossa tulee kohtuuttomia vaaratilanteita.

On tärkeä tavoite, että iäkkäät ja muut kotiin annettavia palveluita käyttävät voivat elää omassa kodissaan niin kauan kuin terveystilanne sen sallii ja kotona olo on inhimillinen vaihtoehto. Tämä edellyttää, että kotiin annettavat palvelut ovat tarkoituksenmukaisia ja toimivia, ja että niitä on riittävästi tarjolla. 

Lausuntokierroksen palautteesta nousee keskeisesti huoli kotihoidon henkilöstön riittävyydestä. Se nostetaan laajasti esiin myös uhkana esitetyn uudistuksen toteuttamiselle. Henkilöstöpulaa ei tällä hallituksen esityksellä ratkaista, mutta ratkaisuja on etsittävä toisaalta. 

Kotihoidon suurimpia ongelmia niin asiakkaiden kuin työntekijöidenkin kannalta on, että kotikäyntejä joudutaan tekemään liian usein liian kiireisesti. Aikaa ei ole esimerkiksi kuntouttavaan toimintaan tai asiakkaan kanssa ulkoiluun. Työntekijöille tilanne aiheuttaa eettistä kuormitusta. Se syntyy, kun haluaisi antaa hyvää hoitoa ja huolenpitoa, mutta ei pysty siihen ajan puutteen tai töiden organisoinnin vuoksi. 

Eettinen kuormitus on tutkitusti merkittävä kuormitustekijä kunta-alalla, varsinkin sosiaali- ja terveydenhuollossa. Työterveyslaitoksen toteuttaman Kunta10-tutkimuksen mukaan eettinen kuormitus vanhustenhoidossa oli noin kaksi kertaa yleisempää kuin kunta-alalla keskimäärin. 

Yhdeksi keinoksi edistää hoitajien jaksamista on tunnistettu kotihoidon ja tukipalveluiden, kuten siivous- ja ateriapalveluiden, erottaminen toisistaan, jotta hoitajat voivat keskittyä hoitotyöhön. Pelkkä nykyisen työvoiman ajankäytön optimointi ei kuitenkaan riitä, vaan työolot ja on pystyttävä luomaan sellaisiksi, että ne kannustavat työntekijöitä takaisin alalle.

Kotona asumisen ja ympärivuorokautisen hoivan väliin tarvitaan erilaisia yhteisöllisen asumisen ja palveluasumisen muotoja. Hallituksen esityksen yhtenä tavoitteena onkin parantaa edellytyksiä siihen, että iäkkäille henkilöille luodaan monimuotoisia, joustavia, yhteisöllisiä ja toimintakyvyn säilymistä tukevia asumis- ja palveluratkaisuja kotona asumisen ja nykyisen tehostetun palveluasumisen väliin.  

Tarpeelliset uudistukset on tehtävä asiakkaiden ja heidän tarpeidensa moninaisuus, yhdenvertaisuuden toteutuminen sekä henkilöstön hyvinvoinnin turvaaminen edellä. 

Vaikka kuntouttavat ja yhteisölliset asumisen muodot ovat varmasti monelle hyvä ratkaisu, laitospaikkoja ei tule vähentää suhteessa iäkkään väestön määrään ja kuntoon liian nopeasti. Siirtymäaikojen täytyy olla riittävät. 

On myös tärkeää huomioida omaishoitajina toimivien läheisten oikeudet ja jaksaminen. He tekevät äärimmäisen tärkeää työtä ja mahdollistavat osaltaan läheisen ihmisen kotona asumisen. 

Ihminen tarvitsee toista ihmistä ja yhteisöä. Kasvavan vanhusväestömme palveluiden turvaaminen on yksi uusien hyvinvointialueiden onnistumisen tärkeä mittari.