mennessä Tiina Elo | 26.02.2019 | Blogi, Etusivu
HSL:n vyöhykeuudistus on tulossa voimaan tänä keväänä. Kaksi Espoon kaupunkikeskuksista, Espoonlahti ja Espoon keskus ovat jäämässä C-vyöhykkeelle. Se tarkoittaa, että lippu Helsingin keskustaan A-vyöhykkeelle tulee maksamaan nykyisen seutulipun verran. B-vyöhykkeeltä...
mennessä Tiina Elo | 14.05.2016 | Blogi, Etusivu
Ensi maanantaina kaupunginhallituksessa isoimpina asioina liikennekaari-lausunto, johon vihreät evästykset menivätkin jo kivasti läpi sekä Espoonlahden keskuksen kaava, jossa mahdollistetaan kulttuuritilat Lippulaivan yhteyteen, mutta ei päätetä niistä. Alla asiat...
mennessä Tiina Elo | 9.12.2015 | Blogi, Etusivu, Mielipidekirjoituksia
(Länsiväylä 5.12.2015) Länsiväylä uutisoi 12.11., että Citycon suunnittelee sulkevansa Lippulaivan kokonaan kolmeksi vuodeksi, kun Lippulaivaa laajennetaan. Tämä on herättänyt paljon huolta asukkaissa ja syystä: On kohtuuton ajatus, että espoonlahtelaiset joutuisivat...
mennessä Tiina Elo | 1.12.2015 | Blogi, Etusivu
Eilen kaupunginhallituksessa äänestettiin Keilaniemen tunnelista ja haluttiin turvata Lippulaivan palvelut myös remontin aikana. Valtaosin asiat päätettiin keskusteluitta esityksen mukaan. Ohessa raportti, esityslista avattuna löytyy täältä. – Palveluliiketoimen...
mennessä Tiina Elo | 27.11.2015 | Blogi, Etusivu
Tässä maanantain kaupunginhallitusasiat avattuna. Esityslista kokonaisuudessaan löytyy täältä. Listan lisäksi kokouksessa käydään evästyskeskustelu koskien luottamushenkilöorganisaation uudistusta. Tähän on kutsuttu myös varajäsenet mukaan. – Palveluliiketoimen...