mennessä Tiina Elo | 30.03.2023 | Blogi
Tiedämme, että oppimistulokset ovat Suomessa kansainvälisesti vertailtuna heikentyneet poikkeuksellisen nopeasti. Lisäksi oppimistuloksien välisissä eroissa heijastuu yhä vahvemmin oppilaiden tausta, sukupuolten väliset erot sekä oppilaiden vanhempien sosioekonominen...
mennessä Tiina Elo | 18.02.2022 | Blogi, Mielipidekirjoituksia
Mielipidekirjoitus julkaistu Helsingin Sanomissa 18.2.2022. Tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen (kesk.) tiedotti joulukuussa uusista korkeakoulujen aloituspaikoista vuodelle 2022. Noin 2300 uutta aloituspaikkaa kohdennetaan työvoimapulasta kärsiville aloille....
mennessä Tiina Elo | 1.12.2019 | Blogi, Etusivu
Kulunut viikko oli eduskunnassa varsin raskas ja poikkeuksellinen. Tiistaina vietettiin täysistunnossa hiljainen hetki äkillisesti kuolleen edustaja Antti Rantakankaan muistolle. En ehtinyt tutustua häneen henkilökohtaisesti, mutta opin salikeskustelujen perusteella...
mennessä Tiina Elo | 11.04.2019 | Blogi, Etusivu
Tasa-arvoinen ja laadukas koulutus varhaiskasvatuksesta korkeakouluihin on hyvinvointiyhteiskuntamme perusta. Vihreät haluavat nostaa suomalaisen koulutuksen ja tutkimuksen maailman huipulle. Olen huolissani kasvasta eriarvoisuudesta ja lapsiperheköyhyyden...