Kaupunginhallitus 16.12.2013 raportti

 Vuosi päättyi ehkä raskaimpaan kaupunginhallituksen kokoukseen. Ei ollut helppoa puntaroida kantaa Olavi Loukon saaman lahjusrikkomustuomion seuraamuksiin. Asiaan palataan vielä tammikuun valtuustossa. Alla asiat, joihin tuli muutoksia, esityslista avattuna löytyy...

Kalajärvenkalliot – väärin palautettu

Tänään valtuusto käsitteli Kalajärvenkallioiden kaavaa, joka on ollut vireillä 80-luvulta lähtien. Esitimme kaupunginhallituksessa kaavan palautusta uudelleen valmisteltavaksi, mutta palautus hävisi niukasti äänin 8-7. Niukka äänestystulos kuitenkin ennakoi tiukkaa...

Tilakeskuksen tiukka budjetti

Tänään valtuusto päätti ensi vuoden talousarviosta. Ensimmäinen keskustelu käytin jo 18.11. kun päätettiin veroprosentista. Tänään puheenvuoroissa keskityttiin enemmän budjetin yksityiskohtiin. Koska koulujen ja päiväkotien sisäilmaongelmat ovat olleet vahvasti...

Kaupunginhallitus 2.12.2013 raportti

Tässä vähän viiveellä raporttia maanantain kaupunginhallituksesta. Kaikki päätökset tehtiin esityksen mukaan ilman suurempia keskusteluja. Esityslista avattuna löytyy täältä. Kokouksen lopuksi saatiin selostus länsimetron tilanteesta. Rakentaminen on hyvässä...