mennessä Tiina Elo | 9.01.2018 | Blogi, Etusivu
Eilen kaupunginhalltuksen enemmistö päätti esittää valtuustolle kaupungintalon purkamista. Sen sijaan vielä nostettiin esiin mahdollisuus tutkia valtuustotalon säilyttämistä. Vegaaniruoan osalta esitykseni valitettavasti hävisi niukasti puheenjohtajan äänen...
mennessä Tiina Elo | 7.01.2018 | Blogi, Etusivu
Kaupunginhallitus päättää huomenna Espoon keskuksen virastokeskuksen kehittämisestä ja kaupungintalon tilaratkaisusta. Samalla ratkeaa, säilytetäänkö vai puretaanko nykyinen kaupungintalo ja valtuustotalo. Olen vuodesta 2008 lähtien ollut päättämässä asiasta eri...
mennessä Tiina Elo | 6.01.2018 | Blogi, Etusivu
Vuoden ensimmäisessä kokouksessa on vihdoin tarkoitus päättää kaupungintalon kohtalosta. Lopullisen päätöksen tekee toki valtuusto. Itse kannatan Espoon keskuksen kehittämisvaihtoehtoa, jossa kaupungintalo säilytetään. Lisäksi linjataan saako Espoon kouluissa jatkossa...
mennessä Tiina Elo | 6.01.2018 | Blogi, Etusivu
Vuoden ensimmäisessä tila- ja asuntojaoston kokouksessa saadaan selostus mm. Tapiolan uimahallin viimeisimmistä käänteistä, joista Helsingin sanomat uutisoi näyttävästi. Päätettävinä asioina mm. Jupperin ja Painiityn siirtokelpoiset päiväkodit, jotka tulevat...
mennessä Tiina Elo | 30.12.2017 | Blogi, Etusivu
Kuntapolitiikassa päätöksenteko on usein hidasta ja harvoin kukaan voi yksin ottaa kunniaa päätöksistä. Listasin tähän vuosiraporttiin 14 +9 asiaa, joihin olen kuluneen vuoden aikana vaikuttanut yhdessä vihreän ryhmän kanssa. Alkuvuotta värittivät kuntavaalit. Vaalien...