mennessä Tiina Elo | 21.03.2023 | Blogi, Etusivu
Otin Turun tunnin junaan kolme vuotta sitten myönteisen kannan, kun Espoon valtuusto päätti hankeyhtiöön liittymisestä. Sittemmin esimerkiksi luontojärjestöt ovat ottaneet uuteen ratalinjauksen varsin kriittisen kannan. Koen nyt tarpeelliseksi päivittää kantaani, kun...
mennessä Tiina Elo | 27.04.2020 | Blogi, Etusivu
Espoo on sitoutunut olemaan hiilineutraali vuonna 2030 ja koko Suomi vuonna 2035. Ilmastopäästöjen merkittävä vähentäminen edellyttää, että uudet asuin- ja työpaikka-alueet tukeutuvat vahvasti kestäviin liikennemuotoihin. Tarvitsemme mittavia investointeja...
mennessä Tiina Elo | 11.06.2019 | Blogi, Etusivu
Pidin tänään ensimmäisen puheenvuoroni eduskunnassa. Aiheena oli pääministeri Antti Rinteen hallitusohjelma. Arvoisa puhemies, Ilmastokriisi ja luonnon lajikato ovat ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta aivan keskeisiä ongelmia, jotka meidän on ratkaistava. Ilmaston...
mennessä Tiina Elo | 29.04.2019 | Blogi, Etusivu
Valtuusto hyväksyi juuri selvin numeroin Raide-Jokerin hankesuunnitelman. Raide-Jokeri tuotiin uudelleen valtuuston päätettäväksi, kun kustannukset nousivat aiemmin päätetystä. Espoon osuus kustannuksista on 92,5 me, josta aiemmin päätettyyn verrattuna nousua 16 me....
mennessä Tiina Elo | 22.02.2019 | Blogi, Etusivu
Uudenmaan väkiluvun odotetaan kasvavan puolella miljoonalla vuoteen 2050 mennessä. Suurin osa kasvusta on uusia asukkaita, jotka etsivät koteja hyvillä sijainneilla. Samaan aikaan Uudellemaalle syntyy uutta kasvua tavoittelevaa yritystoimintaa. Tämä kehitys vaatii...