mennessä Tiina Elo | 21.04.2015 | Blogi, Etusivu
Kokouksen aluksi kukitettiin kaikki kaupunginhallituksen yhdeksän ehdolla ollutta jäsentä, sekä valtuuston puheenjohtajisto, kaikki myöskin ehdokkaina. Ilmassa oli paljon tunteita. Tässä päätökset siltä osin kun ei menty esityksen mukaan, esityslista avattuna löytyy...
mennessä Tiina Elo | 19.04.2015 | Blogi
Tänä iltana jännitetään vaalitulosta ja huomenna kokoustaa kaupunginhallitus. Tässä lista-asiat avattuna. Esityslista kokonaisuudessaan löytyy täältä. – Kaupunginpuutarhan puutyöhallin tulipalon korvaaminen vahinkorahastosta Kaupunginpuutarhan tulipalossa...
mennessä Tiina Elo | 19.04.2015 | Blogi, Etusivu
Olen vuosia seurannut Anni Sinnemäen työtä niin kansanedustajana kuin puolueen puheenjohtajana. Arvostan Annin viisautta ja vahvaa näkemystä siitä, mikä on ihmisille ja ympäristölle hyväksi. Olisi ollut hienoa päästä tekemään Annin kanssa töitä eduskunnassa. Olen...
mennessä Tiina Elo | 14.04.2015 | Blogi, Etusivu
Viime perjantaina julkaistiin pääkaupunkiseudun kuntien yhteiset hallitusohjelmatavoitteet. Niistä on päättänyt pääkaupunkiseudun koordinaatioryhmä, jonka jäsen ja varapuheenjohtaja olen kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtajan ominaisuudessa. Kaupunginjohtajien...
mennessä Tiina Elo | 13.04.2015 | Blogi
Valtuusto hyväksyi tänään asemakaavan, joka mahdollistaa 5000 asukkaan kaupunginosan nykyisen Perkkaan ja Vermon raviradan väliin. Puheessani kiitin tarmokasta maanomistajaa, jolla oli vahva visio ekologisesta asumisesta ja joka jaksoi ajaa visioitaan myös läpi. Tässä...
mennessä Tiina Elo | 7.04.2015 | Blogi, Etusivu
Pitkäaikainen kansanedustajamme Tuija Brax jättää näissä vaaleissa eduskunnan monen vihreän konkarin lailla. Hänen kokemustaan jään kaipaamaan, mutta toisaalta paikasta luopuminen antaa tilaa meille uusille ehdokkaille. Sain tehdä Tuijan kanssa yhteistyötä...