mennessä Tiina Elo | 28.09.2013 | Blogi
Tässä ensi maanantain kaupunginhallituksen asiat avattuna. Lista kokonaisuudessaan löytyy täältä. Kokouksen jälkeen on kh:n iltakoulu talousasioista. Tarkoitus on kuulla ja evästää budjetin valmistelusta. Lista-asiat: – Lintuvaaran koulun ja päiväkodin...
mennessä Tiina Elo | 19.09.2013 | Blogi
Valtuustosali lehtereineen oli tupaten täynnä, kun Viherlaakson koulun ja lukion vanhemmille ja oppilaille järjestettiin tiedotustilaisuus pikaisten väistötilojen järjestämisestä. Espoon seudun ympäristöterveys totesi perjantaina, että tilat eivät sovellu...
mennessä Tiina Elo | 16.09.2013 | Blogi
Tänään agendalla olivat vahvasti koulujen sisäilmaongelmat. Ennakkotiedoista poiketen Ari Konttas (kok.) tulikin maanpuolustuskurssilta puheenjohtamaan kokouksen, kun ryhmänsä oli velvoittanut nostamaan Viherlaakson koulun tilanteen esityslistalle. Muotoilimme yhdessä...
mennessä Tiina Elo | 16.09.2013 | Blogi
Tässä tila- ja asuntojaoston aamuiset päätökset. Käytiin taas tärkeää keskustelua sisäilmaongelmien ja koulukorjausten hoitamisesta ja tehtiin muutoksia valtuustokauden tavoitteisiin sekä esitettiin lisää rahaa vuosikorjauksiin. Alla ne kohdat, joihin tehtiin...
mennessä Tiina Elo | 14.09.2013 | Blogi
P { margin-bottom: 0.21cm; }A:link { } Tässä tila- ja asuntojaoston maanantain kokouksen lista avattuna, lista kokonaisuudessaan löytyy täältä. Useampi hankesuunnitelma ja budjetti käyttötalouden osalta. Säästöjä täälläkin, pitäisi kuitenkin varmistaa että on...
mennessä Tiina Elo | 14.09.2013 | Blogi
Tässä maanantain kaupunginhallitusasiat. Pj. Ari Konttaksen ollessa estynyt pääsen johtamaan ensimmäistä kertaa kaupunginhallituksen kokouksen. Lista on melkoisen kevyt, löytyy kokonaisuudessaan täältä. – Valtuustokysymys etnisestä syrjinnästä rekrytoinnissa...