mennessä Tiina Elo | 1.05.2011 | Blogi
Vaalipäivän jälkeiset kaksi viikkoa ovat kuluneet tuloksesta toipuessa. Vihreiden tulos oli valtava pettymys. Kukaan ei osannut edes kuvitella viiden paikan menetystä. Vaikka kampanjoimme valtavalla innolla ja suuremmalla joukolla kuin koskaan, viestimme uudesta...
mennessä Tiina Elo | 14.04.2011 | Blogi
Vihreät saavutti viime kunnallisvaaleissa Espoon toiseksi suurimman puolueen aseman. Sillä mandaatilla olemme viimeisen kahden vuoden ajan ajaneet Espoon ilmastopolitiikan terävöittämistä. Nyt työmme alkaa kantaa hedelmää! Eilisessä kaupunkisuunnittelulautakunnan...
mennessä Tiina Elo | 4.04.2011 | Blogi
Vaaleihin on aikaa vajaat kaksi viikkoa ja kiihkein kampanja-aika on käsillä: Vaalitulos tehdään seuraavien kolmentoista päivän aikana. Vihreillä ei ole varaa valloittaa maksullista mainostilaa, mutta olemme jälleen kerran saaneet joukkomme sankoin joukoin kaduille....
mennessä Tiina Elo | 30.03.2011 | Blogi
Kaupunkisuunnittelulautakunta käsitteli tänään kokouksessaan Espoon raidevisiota. Visiossa konkretisoidaan hyvin, millaisella raidelinjastolla erityisesti Espoon sisäinen joukkoliikenne saadaan sujumaan nykyistä paremmin. Vision pohjana on Helsingin seudun...
mennessä Tiina Elo | 17.03.2011 | Blogi
Kaupunkisuunnittelulautakunta päätti eilen asettaa Lommilan kauppakeskuksen kaavaehdotuksen nähtäville. Valitettavasti päätös ei noudattanut lautakunnan tasan vuosi sitten tekemää yksimielistä linjausta. Vuosi sitten asiasta käytiin laaja poliittinen keskustelu, jonka...
mennessä Tiina Elo | 8.03.2011 | Blogi
Espoon kaupunginhallitus käsitteli eilen valtuustoaloitettani luottamushenkilöiden sidonnaisuuksien julkaisemisesta Espoon kaupungin verkkosivuilla. Aloitteen allekirjoitti 39 valtuutettua, eli yli puolet valtuutetuista oli avoimuuden kannalla. Espoon kaupunki reagoi...