Ala-arvoista kasvisruokakeskustelua valtuustossa

Eipä olisi uskonut, että 2010 luvulla voidaan Suomen toiseksi suurimman kaupungin valtuustossa käydä sellaista keskustelua kuin tänään koulujen viikottaista kasvisruokapäivää koskevan valtuustoaloitteeni käsittelyn yhteydessä. Toki poliittinen retoriikka on...

Viikoittainen kasvisruokapäivä kouluihin ja lukioihin

Valtuusto käsittelee maanantaina 15.2. aloitettani viikoittaisen kasvisruokapäivän järjestämisestä Espoon kouluihin ja lukioihin. Espoo Catering on oivallisessa selvityksessään esittänyt, miten kasvisruokapäivä voidaan toteuttaa, mutta virkamiesten ja...

Lommilan suunnitelmat uusiksi

Kaupunkisuunnittelulautakunta käsittelee Lommilan kauppakeskushanketta keskiviikkona. Kauppakeskuksen laajuudeksi esitetään 110 000 kerrosneliömetriä, joka on Sellon kokoluokkaa. Lisäksi alueelle olisi tulossa 34 000 k-m2 liike-, toimisto- ja hotellirakentamista sekä...

Westendin kylpyläpäätökselle jatkoaika

Valtuusto käsitteli tänään Westendin kylpylähanketta, joka on ollut vireillä vuodesta 2001 lähtien. Valtuustolle tarjottiin kaavaa, joka mahdollistaisi 18 kerroksisen hotellin ja sen yhteyteen kylpylän Länsiväylän ja rannan väliin Westendin uimarannan kupeeseen....

Puhdistamo Blominmäkeen – kaavoituksen haasteet

Valtuusto päätti eilen äänin 45 – 22 siirtää jätevedenpuhdistamon Blominmäkeen. Vihreiden ryhmän niukka enemmistö oli Blominmäen kannalla. Itse äänestin Suomenojan puolesta, vaikka saimmekin kaupunginhallituksessa Blominmäkivaihtoehtoon selviä parannuksia....

Neljän vuoden kaavoitusohjelma ja lautakuntasopimus

Teimme tänään kaupunkisuunnittelulautakunnassa tärkeitä linjauspäätöksiä hyväksymällä lautakuntasopimuksen ja  Espoon kaavoitusohjelman 2010-2013. Kaavoitusohjelma menee vielä kaupunginhallituksen hyväksyttäväksi. Lautakuntasopimus on kuusisivuinen paperi, jossa on...