mennessä Tiina Elo | 10.03.2019 | Blogi, Etusivu
Nyt päätöksentekoon tuleva Kalajärven koulun, päiväkodin ja nuorisotilan hanke on tärkeä ja odotettu. Samalla saadaan Kalajärvelle uusi urheilukenttä. Olen saanut palautetta, että liikuntasali olisi muutaman metrin liian pieni jalkapallolle ja sählylle. Tätä vielä...
mennessä Tiina Elo | 6.03.2019 | Blogi, Etusivu
Olemme tottuneet pitämään Suomea turvallisena hyvinvointiyhteiskuntana ja pienten tuloerojen maana. Sitä se edelleen onkin moneen muuhun maahan verrattuna. Karu totuus kuitenkin on, että eriarvoisuus kasvaa meilläkin. Siihen on määrätietoisesti puututtava. On tärkeää,...
mennessä Tiina Elo | 3.03.2019 | Blogi, Etusivu
Taas on käsiteltävänä pitkä lista painavaa asiaa. Raide-Jokerin kustannusten nousu on herättänyt julkisuudessa paljon keskustelua ja demarit esittivät jo viime kokousessa asian palauttamista. Vihreiden ryhmässä Raide-Jokerille on laaja tuki. En kannata sellaisia...
mennessä Tiina Elo | 26.02.2019 | Blogi, Etusivu
HSL:n vyöhykeuudistus on tulossa voimaan tänä keväänä. Kaksi Espoon kaupunkikeskuksista, Espoonlahti ja Espoon keskus ovat jäämässä C-vyöhykkeelle. Se tarkoittaa, että lippu Helsingin keskustaan A-vyöhykkeelle tulee maksamaan nykyisen seutulipun verran. B-vyöhykkeeltä...
mennessä Tiina Elo | 26.02.2019 | Blogi, Etusivu
Teimme Risto Nevanlinnan (vihr) kanssa valtuustoaloitteen Espoon keskuspuiston laajentamiseksi. Keskuspuistoa nakerretaan asemakaava kerrallaan, akuuttina uhkana Espoonväylän linjaus, joka pirstoisi Keskuspuiston nelkikaistaisella valtaväylällä. Aloitteessa esitämme,...
mennessä Tiina Elo | 22.02.2019 | Blogi, Etusivu
Uudenmaan väkiluvun odotetaan kasvavan puolella miljoonalla vuoteen 2050 mennessä. Suurin osa kasvusta on uusia asukkaita, jotka etsivät koteja hyvillä sijainneilla. Samaan aikaan Uudellemaalle syntyy uutta kasvua tavoittelevaa yritystoimintaa. Tämä kehitys vaatii...