mennessä Tiina Elo | 24.05.2010 | Blogi
Viime viikonlopun puoluekokouksessa päätettiin JHL:n vihreiden aloitteesta, että Vihreät ottavat tavoitteeksi ekovaltuutettujen nimeämisen kaikille työpaikoille. Vihreiden puoluetoimisto on jo toiminut esimerkillisesti nimeämällä minut Suomen ensimmäiseksi...
mennessä Tiina Elo | 8.05.2010 | Blogi
Olin tänään 3000 muun kanssa osoittamassa mieltä ydinvoimaa vastaan. Vihreät olivat mukana suurella joukolla, mikä osoittaa että ydinvoiman vastainen työ jatkuu. Vihreät ovat tehneet hartiavoimin töitä niin hallituksessa kuin eduskunnassakin vaihtoehtoisten...
mennessä Tiina Elo | 30.03.2010 | Blogi
Kaupunginhallitus jätti eilen pöydälle Finnoon alueen kehittämisen lähtökohdat ja siihen liittyvän aiesopimuksen tekemisen Fortumin kanssa. Esityslistatekstissä ei mainita sanaakaan kansainvälisesti arvokkaasta lintukosteikosta lukuun ottamatta valtuuston päätöstä,...
mennessä Tiina Elo | 18.03.2010 | Blogi
Lautakunnan eilinen päätös Lommilan kauppakeskuksen toteuttamisen edellytyksistä valoi uskoa politiikkaan. Pitkällisten neuvottelujen jälkeen lautakunta päätti ilman äänestyksiä edellytyksistä, joilla Lommilaa voidaan lähteä toteuttamaan. Yksi Vihreiden vaaliteema on...
mennessä Tiina Elo | 15.02.2010 | Blogi
Eipä olisi uskonut, että 2010 luvulla voidaan Suomen toiseksi suurimman kaupungin valtuustossa käydä sellaista keskustelua kuin tänään koulujen viikottaista kasvisruokapäivää koskevan valtuustoaloitteeni käsittelyn yhteydessä. Toki poliittinen retoriikka on...
mennessä Tiina Elo | 9.02.2010 | Blogi
Valtuusto käsittelee maanantaina 15.2. aloitettani viikoittaisen kasvisruokapäivän järjestämisestä Espoon kouluihin ja lukioihin. Espoo Catering on oivallisessa selvityksessään esittänyt, miten kasvisruokapäivä voidaan toteuttaa, mutta virkamiesten ja...